Tapanilan Erän historia

06. Syyskuu, 1933

Tapanilan Erä perustettiin

Tapanilan Erä perustettiin 6. syyskuuta 1933. Paikalle oli saapunut 23 henkilöä, jotka kokouksen päätteeksi kirjoittivat nimensä perustamiskirjaan ja liittyivät seuran jäseniksi. Heistä tuli seuran perustajajäseniä. Kaikki perustajajäsenet olivat miehiä ja heitä yhdisti rakkaus urheiluun. Kokous päätti virallisesti perustaa Tapanilaan voimistelu- ja urheiluseuran ja liittyä jäseneksi Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon.  Tämän lisäksi seura liittyi seuraaviin  Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton alaisiin jäsenliittoihin: Urheilu-, Hiihto-, Pesäpallo-, Pyöräily-, Poikaurheilu- sekä Jalkapalloliittoon. Sopivasta seuran nimestä syntyi kokouksessa keskustelua koska ehdotuksia oli useita. Pitkän harkinnan jälkeen kokous päätti yksimielisesti antaa seuralle nimeksi ”Erä” ja seuran kotipaikaksi päätettiin Tapanila. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin varaston esimies J.A. Koivuranta.

28. Syyskuu, 1933

Erän tunnukset

Perustamiskokouksen lopussa oli käyty keskustelua seuran merkistä, edustus- ja verryttelypuvun hankkimisesta ja viiristä. Asia päätettiin antaa johtokunnan huolehdittavaksi. Seuran yleisessä kokouksessa 28.9.1933 Tapanilan VPK:n talolla äänestettiin useiden ehdotusten joukosta seuran jäsenen E.Viljasen tekemä merkkiluonnos seuran viralliseksi merkiksi. Merkki oli pyöreä ja 12 mm läpimitaltaan. Merkin pohjaväri oli sininen ja sen keskellä oli merkuriusmerkki yhdistettynä mustaan piikkikenkään. Kengän yläpuolella on vuosiluku 1933. Sama merkki on säilynyt siitä asti Erän merkkinä. Merkin eri osilla on oma tarkoituksensa. Piikkikenkä symboloi pitävää vetoa toiminnassa, merkuriussiiveke menoa eteenpäin ja sininen taivas taustalla kuvaa urheilun puhtautta.  Vuosiluku toimii nykyihmiselle muistuttajana seuran pitkistä perinteistä. Samassa kokouksessa hyväksyttiin johtokunnan ehdotus seuran urheiluasuksi, tummansininen paita ja valkoiset housut. Paidan eturintaan päätettiin myöhemmin vielä lisätä iso valkoinen E-kirjain. Verryttelypuvuksi valittiin tummansininen puku, joka vasempaan rintaan olisi valkoisin kirjaimin kirjoitettu ERÄ.

27. Lokakuu, 1933

Kerhotalo Erälä ja urheilukenttä Alankotielle

Nuori seura joutui alussa kovan paikan eteen kun tarvittavia harjoituskenttiä- ja huoneistoja eli ollut. 27.10 pitämässään kokouksessa johtokunta päätti vuokrata vakuutusyhtiö Fennian kahdeksanhuoneisen ja kaksikerroksisen huvilan Palokunnantie 12:sta. Talkoovoimin seuran jäsenet rakensivat tästä huvilasta Erälän, joka toimi seuran liikuntaharjoitusten, kokousten ja huvitilaisuuksien pitopaikkana 1930-luvulla. Sisätilan lisäksi seuran johto ryhtyi pohtimaan sopivan ulkokentän löytämistä. Seuran saatua vuokrattua maata kotelotehtailija Heikkilältä, ryhdyttiin talkoovoimin raivaamaan Puistolan puolelle Alankotien ja junaradan välimaastoon urheilukenttää. Kentästä tuli Erän kesätoiminnan keskus sen alkeellisuudesta huolimatta. Itseraivattua kenttää käytettiin ahkerasti 1930-luvun lopulle asti, jonka jälkeen siirryttiin lähialueen paremmille kentille. Sodan jälkeen kaupunki rakennutti nykyisen Tapanilan urheilukentän.

Paikkakunnan asukkaat ottivat seuran vastaan sellaisella innolla, että perustamisvuoden loppuun mennessä seuralla oli 200 jäsentä. 

01. Tammikuu, 1934

1934-1936

J.A. Koivurannan erottua puheenjohtajan tehtävästä, valiittin kevätkokouksessa 1934 uudeksi puheenjohtajaksi Kaarlo Armas Leppä. Leppää voidaan pitää koko Tapanilan Erän alullepanijana. 36-vuotias Leppä ei itse harrastanut kilpaurheilua, mutta oli aina innolla mukana toimitsijana tai huoltajana. Hänen innokas olemuksensa tartutti tekemisen kipinän myös muihin.

01. Tammikuu, 1937

Tapanilan Erän puheenjohtajat

1933 J.A. Koivuranta
1934-1936 Kaarlo Armas Leppä
1937-1937 Valtter Ahonen ja Hjalmar Leino

Valtter Ahonen ja Hjalmar Leino huolehtivat puheenjohtajuudesta vuosina 1937-1939 jolloin K.A. Leppä oli estynyt. Kolmekymmentäluku kului seurassa yleisurheilua, hiihtoa, pesäpalloa, naisvoimistelua, jalkapalloa ja nyrkkeilyä harrastettaessa.Seuraottelut ja piirikunnalliset kilpailut olivat tasot, joilla kilpailtiin.Lisäksi oli ompeluseuratoimintaa ja huvitoimikunnan järjestämiä iltatilaisuuksia. 

1939-1959 Kaarlo Armas Leppä
Lepän toinen rupeama puheenjohtajana kesti 20 vuotta aina hänen kuolemaansa, tammikuuhun 1959, asti. Sotavuodet olivat seuran toiminnassa hiljaisia, mutta toimintaa pidettiin kyllä koko ajan kyllä. Näkyvin tapahtuma olivat seuran 10-vuotis yleisurheilukilpailut Pukinmäen kentällä vuonna 1943. Moni laji koki sotavuosina taantuman, josta nousu kesti muutaman vuoden sodan jälkeen. Uutena lajina Erässä nousi suunnistus, jossa seura nousi aivan maan kärkeen asti. Suunnistuksessa Erä järjesti jatkuvasti taitavasti läpivietyjä kilpailuja. Leppä nähtiin näissä omissa kisoissa yleensä johtajan ominaisuudessa. Muutoin Leppä oli taitava kannustaja ja joukkuehengen luoja. Vuosikymmenten vaihteessa Erään nousi Lepän rinnalle toinen voimahahmo, Lauri "Kenkä" Westerberg. Hänen johdollaan Erän nyrkkeilijät nousivat 1950 luvulla Suomen kärkeen ja pysyivätkin siellä pitkään. Seura nousi nyrkkeilyn myötä maankuuluksi. Lisäksi Westerberg herätti henkiin jalkapallon. Kun Leppä oli seuratoimintaa aikansa pyörittänyt, alkoi hänellä itää ajatus parempien liikuntatilojen saamiseksi Tapanilaan. Lepää ryhtyi kamreeri Vilho Schildtin kannustamana sanoista tekoihin ja niin alkoivat Tapanilan Urheilutalon suunnitelmat siirtyä ensi paperille ja myöhemmin käytäntöön. 

1960-1974 Niilo Taimela
Niilo Taimela istui puheenjohtajan jakkaralle vuonna 1960, jolloin Tapanilan Urheilutalosäätiötä perustettiin ja seura etsi ulospääsyä vaikeuksistaan. Lajivalikoima seurassa oli supistunut huippuvuosien ajoilta roimasti. Ainoastaan nyrkkeily toimi kiitettävästi. Muut jäljelle jääneet lajit (yleisurheilu, hiihto, pöytätennis ja jalkapallo) pysyivät pystyssä mutta muuten toiminta oli melko pienimuotoista. Taimela oli seuran sen hetkiseen tilanteeseen oikea mies puheenjohtajaksi. Taimela toi Erän taustoihin jämäkkyyttä, joka pikkuhiljaa alkoi helpottaa seuran tukalaa asemaa.Seuran talousm joka jo vuosia oli ollut jo verrattain heikoissa kantimissa, alkoi vihdoin 1960-luvun puolivälissä vakiintua. Uusia lajeja alkoi pikkuhiljaa tulla mukaan Erän toimintaan. Keilahallin valmistuttua aloitti keilailu ja 1965 käynnistyi lentopallotoiminta. Koripalloakin harjoiteltiin Leo Jokelan opastuksessa. Uutena jaostona vuosikymmen alussa syntyi myös kuntourheilujaosto. Seura oli yhtenä perustajajäsenenä, kun Suomen Kuntourheiluliitto perustettiin 19.10.1961. Niilo Taimela oli vaatimaton mies, joka ei liiemmin pyrkinyt urheilun pararsvaloihin. Hänen toimestaan seuran asiat kuitenkin saatiin vakaalle pohjalle. 

1975-1994 Leo Jokela
Leo Jokela valittiin Erän puheenjohtajaksi seuran vuosikokouksessa 11.3.1975, Jo tätä ennen hän oli pitänyt huolta suuresta osasta seuran asioita. Jokela kulkeutui Erään vuonna 1951 veljensä Erkin perässä. Aluksi häntä kiinnosti lähinnä oman Parkanossa aloitetun nyrkkeilyharrastuksen jatkaminen mutta pian hänestä kasvoi Westerbergin oikea käsi Erän nyrkkeilytallissa. Valmentajana, tuomarina ja toimitsijana hän oli Suomen huippuluokkaa. Valmennuksesta vastaaminen jäi vähitellen pääosin Jokelan tehtäväksi sekä Erässä että Suomen Nyrkkeilyliitossa, jossa hänestä tuli päävalmentaja 1960-luvulla. Tästä tehtävästä hän luopui vasta 1980-luvulla, kun hän vastaanotti päätoimisen Tapanilan Urheilukeskuksen toiminnanjohtajan viran. Eri urheilulajien ja Urheilukeskuksen lisäksi Jokelalla riitti aikaa kaikille, jotka apua tarvitsivat. Leo Jokela kehitti Erästä 1980-luvuilla kenties Suomen parhaiten toimivan urheiluseuran. Hän vastaanotti valtakunnallisesti merkittäviä tunnustuksia. Hänelle ojennettiin Tahko Pihkala-seuran Fair Play- palkinto vuoden 1986 SVUL:n suurkisojen yhteydessä. Jokela sai palkinnon toiminnastaan urheilun hyväksi. Leo oli urheilun näkijä ja tietäjä. Urheilu ja liikunta sen kaikissa muodoissa olivat Leolle suuri elämänaate. Hänen yllättävä kuolemansa 2.8.1994 jätti syvän aukon suomalaiseen urheiluelämään.

1994-2005 Pekka Salonen

2005-2014 Antti Kastari

2015- Anne Aalto

01. Heinäkuu, 1937

Erän lajijaostojen historia

Yleisurheilu

Erän perustajajäsenet olivat jo ennen seuran perustamista olleet kovia yleisurheilumiehiä. Niinpä onkin luonollista, että yleisurheilun kenttä- ja juoksulajit ovat olleet alusta saakka seuran ohjelmassa. Seuran mieet ottivat ensi kertaa osaa yleisiin kilpailuihin 3.5.1934. Kesällä 1934 seuran jäsenet osallistuivat myös piirimestaruuskilpailuihin ja muihin ympäristössä järjestettäviin kilpailuihin sekä seuraotteluihin. Seuraottelut Tapanilan Tarmo vastaan olivat paikallisia "maaotteluita" asiankuuluvine joukkuemerkkeineen ja terveyhdyksineen. 1940-luvun alkuvuosia kiusasivat sotavuodet. Niistä huolimatta järjestettiin seuran 10-vuotis juhlakilpailut yleisurheilussa Pukinmäen kentällä.

Erän alkuvuosina toivat seuran naiset kaikken parhaimman kilpamenestyksen. Yksi yli muiden oli Kerttu Palenius. Hän toimi Erässä aktiivina yli kahden vuosikymmen ajan harrastaen lähes kaikkia tarjolla olleita lajeja ja menestyen niissä erinomaisesti. 

 

01. Kesäkuu, 1953

Tapanilan Erän urheilutalo

Tapanilan Erän kaikkien aikojen aikojen kunnianhimoisin ja riskialttein projekti on ilman muuta ollut Tapanilan Urheilutalon rakentaminen. Urheilutalohanke oli ehtinyt kypsyä eräläisten mielissä jo hyvinkin kymmenen vuotta ennen kuin hankkeessa päästiin toden teolla liikkeelle. Tekojen asteelle päästiin 1950-luvun puolella, kun kaupungilta anottiin paikkaa, johon talo voitaisiin rakentaa. Lopulta (26.1.1953) kaupunki päätti varata Erälle urheilutaloa varten 5800 neliön suuruisen Bamsas-nimisen tontin Tapanilasta. Ensimmäinen lapionisku Hiidenkivenpuiston santaan päästiin iskemään 1.6.1953. Suurtalkoissa 6.6 oli paljon talkooväkeä kaikista ikäluokista. Töitä aloittaessa uskotiin vahvasti talon valmistuvan vielä syksyllä Erän 20-vuotis juhliin. Alkuun työt edistyivätkin ripeästi. Syksyllä oltiin jo kaikki valutyöt saatu tehtyä mutta rakennuksne rungon pystyttäminen sai jäädä odottamaan seuraavaan kesään. Kaikki ei kuitenkaan kulkenut suunnitelmien mukaan, sillä vasta kesällä 1956 saatiin rakennus vesikattoon ja pian sitä myötä osia talosta käyttöön. 

Omalla talolla haluttiin Erässä ratkaista kaikki harjoituspaikkaongelmat kerralla. Taloon suunniteltiin tilat kaikille seuran urheilulajeille, yhteisille kokouksille ja juhlille. Hankkeen puuhamiehet tuntuivat alkuun unohtaneen taloudelliset realiteetit. Alunperin epärealistiset kustannusarviot tulivat viivästyttämään talon valmistumista vielä pitkään. Talon rakentamisen kokonaiskustannuksiksi laskettiin aloitettaessa 17 miljoonaa markkaa mutta summaa jouduttiin myöhemmin tarkistamaan ylöspäin moneen otteeseen. Kaikki aiheutuvat kustannukset uskottiin katettavan yksityisillä lahjoituksilla, valtionavustuksilla ja ilmaisella työllä. Talousvaikeuksien ja projektin venymisen johdosta jäsenistön talkooinnostus alkoi vähitellen vähentyä. Jäsenistön joukkupako muihin seuroihin ja uusien seurojen perustaminen imi Erän voimia. Kuitenkin seuraan jääneille oli kunnia-asia saada talo rakennetuksi. Ytimen tästä porukasta muodostivat nyrkkeilijät, joiden uskoa vaikeudet eivät horjuttaneet. 

Marraskuussa 1956 urheilutalossa pidettiin ensimmäiset kilpailut. Nyrkkeilijät saivat järjestettäväkseen SM-nyrkkeilyt urheilutalon vielä kylmissä ja vedettömissä tiloissa. Toinen laji, joka järjesti kilpailut heti 1957, oli Erään uutena lajina tullut pöytätennis.

Vuosikymmenen lopulla Erän urheilutalo ui raskaassa velkataakassa eikä talo ollut läheskään vielä valmis. Koko hanke ja seura elivät konkurssiuhan alla. Seuran puheenjohtajan ja hankkeen käynnistäjän K.A.Lepän paineet kasvoivat keskeneräisen urheilutalon kanssa niin suuriksi, että hänelle ei koskaan suotu mahdollisuutta nähdä taloa täysin valmiina. Hän kuoli 17.2.1959 ja päävastuu siirtyi seuran varapuheenjohtajalle Lauri Westerbergille, joka Lepän veljen Yrjön kanssa alkoi suunnitella urheilutalon säätiöimistä. Säätiöinti mahdollistaisi voimavarojen keskittämisen takaisin urheilutoimintaan ja seuran uuteen nousuun. Tapanilan Erä päätti Tapanilan Urheilutalosäätiön perustamisesta kokouksessaan 3.3.1960. Säätiön hallintoon nimettiin Erän yleisessä kokouksessa 16-henkinen jäsennistö, joka puolestaan valitsi keskuudestaan hallituksen. Isännistö edusti vahvasti eri alojen asiantuntemusta.Toukokuun 16.päivänä 1960 Erä luovutti talon varoineen ja velkoineen säätiölle. Sopimuskirjassa Erälle säilytettiin rakennettavien tilojen ensisijainen käyttöoikeus. Talon viimeistelytöitä johtamaan säätiö nimesi rakennustoimikunnan, jota johti rakennusmestari Feliks Heikkilä. Toimikunta antoi rakennustöiden suorittamisen rakennusmestari Matti Karjanlahdelle, joka miehineen ahersi aina vuoden 1962 kevääseen saakka. Tällöin talon voitiin katsoa käytännössä olevan valmis. Uuden ideana talon kellaritilohin haluttiin vielä keilahalli, jonka radat asensi Rauma-Repola kevättalvella 1963.

Urheilutalon valmistuttua siirtyi säätiön luottamusmiesten päähuoleksi talon käyttötalouden kuntoon saattaminen. Säännöllistä tuloa talolle toivat vuokralaiset, joiksi aluksi tarvittiin muitakin kuin urheiluseuroja. Erä ja monet muut alueen urheiluseurat saivat ilokseen talosta ajanmukaiset sisäurheilutilat. Urheilutalon baari, yleinen sauna, hammaslääkärin vastaanotto, autotallit ja kaupungin kerhohuoneet toivat paitsi säätiölle tarpeellista rahaa, mutta myös palveluita ja työtehtäviä paikkakunnalle. Lähikoulut, joilla ei ollut varsinaisia liikuntatiloja itsellään, käyttivät urheilutalon isoa salia liikuntatunneilleen.Urheilutalon palvelut olivat siis moninaiset ja sen vaikutus alueen nykyiseenkin kehitykseen positiviinen.