Tapanilan Erän historia
Tapanilan Erä perustettiin
Tapanilan Erä perustettiin 6. syyskuuta 1933. Paikalle oli saapunut 23 henkilöä, jotka kokouksen päätteeksi kirjoittivat nimensä perustamiskirjaan ja liittyivät seuran jäseniksi. Heistä tuli seuran perustajajäseniä. Kaikki perustajajäsenet olivat miehiä ja heitä yhdisti rakkaus urheiluun. Kokous päätti virallisesti perustaa Tapanilaan voimistelu- ja urheiluseuran ja liittyä jäseneksi Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon. Tämän lisäksi seura liittyi seuraaviin Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton alaisiin jäsenliittoihin: Urheilu-, Hiihto-, Pesäpallo-, Pyöräily-, Poikaurheilu- sekä Jalkapalloliittoon.
Sopivasta seuran nimestä syntyi kokouksessa keskustelua koska ehdotuksia oli useita. Pitkän harkinnan jälkeen kokous päätti yksimielisesti antaa seuralle nimeksi ”Erä” ja seuran kotipaikaksi päätettiin Tapanila. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin varaston esimies J.A. Koivuranta.
Erän tunnukset
Perustamiskokouksen lopussa oli käyty keskustelua seuran merkistä, edustus- ja verryttelypuvun hankkimisesta ja viiristä. Asia päätettiin antaa johtokunnan huolehdittavaksi. Seuran yleisessä kokouksessa 28.9.1933 Tapanilan VPK:n talolla äänestettiin useiden ehdotusten joukosta seuran jäsenen E.Viljasen tekemä merkkiluonnos seuran viralliseksi merkiksi. Merkki oli pyöreä ja 12 mm läpimitaltaan. Merkin pohjaväri oli sininen ja sen keskellä oli merkuriusmerkki yhdistettynä mustaan piikkikenkään. Kengän yläpuolella on vuosiluku 1933. Sama merkki on säilynyt siitä asti Erän merkkinä.
Merkin eri osilla on oma tarkoituksensa. Piikkikenkä symboloi pitävää vetoa toiminnassa, merkuriussiiveke menoa eteenpäin ja sininen taivas taustalla kuvaa urheilun puhtautta. Vuosiluku toimii nykyihmiselle muistuttajana seuran pitkistä perinteistä. Samassa kokouksessa hyväksyttiin johtokunnan ehdotus seuran urheiluasuksi, tummansininen paita ja valkoiset housut. Paidan eturintaan päätettiin myöhemmin vielä lisätä iso valkoinen E-kirjain. Verryttelypuvuksi valittiin tummansininen puku, joka vasempaan rintaan olisi valkoisin kirjaimin kirjoitettu ERÄ.
Kerhotalo Erälä ja urheilukenttä Alankotielle
Nuori seura joutui alussa kovan paikan eteen kun tarvittavia harjoituskenttiä- ja huoneistoja eli ollut. 27.10 pitämässään kokouksessa johtokunta päätti vuokrata vakuutusyhtiö Fennian kahdeksanhuoneisen ja kaksikerroksisen huvilan Palokunnantie 12:sta. Talkoovoimin seuran jäsenet rakensivat tästä huvilasta Erälän, joka toimi seuran liikuntaharjoitusten, kokousten ja huvitilaisuuksien pitopaikkana 1930-luvulla.
Sisätilan lisäksi seuran johto ryhtyi pohtimaan sopivan ulkokentän löytämistä. Seuran saatua vuokrattua maata kotelotehtailija Heikkilältä, ryhdyttiin talkoovoimin raivaamaan Puistolan puolelle Alankotien ja junaradan välimaastoon urheilukenttää. Kentästä tuli Erän kesätoiminnan keskus sen alkeellisuudesta huolimatta. Itseraivattua kenttää käytettiin ahkerasti 1930-luvun lopulle asti, jonka jälkeen siirryttiin lähialueen paremmille kentille. Sodan jälkeen kaupunki rakennutti nykyisen Tapanilan urheilukentän.
Paikkakunnan asukkaat ottivat seuran vastaan sellaisella innolla, että perustamisvuoden loppuun mennessä seuralla oli 200 jäsentä.
1934-1939 - Yleisurheilua, hiihtoa, nyrkkeilyä, jalkapalloa ja naisvoimistelua
J.A. Koivurannan erottua puheenjohtajan tehtävästä, valittiin kevätkokouksessa 1934 uudeksi puheenjohtajaksi Kaarlo Armas Leppä. Leppää voidaan pitää koko Tapanilan Erän alullepanijana. 36-vuotias Leppä ei itse harrastanut kilpaurheilua, mutta oli aina innolla mukana toimitsijana tai huoltajana. Hänen innokas olemuksensa tartutti tekemisen kipinän myös muihin. Valtter Ahonen ja Hjalmar Leino huolehtivat puheenjohtajuudesta vuosina 1937-1939 jolloin K.A. Leppä oli estynyt.
30-luvulla seuran väreissä harrastettiin viittää eri lajia; yleisurheilua, hiihtoa, nyrkkeilyä, jalkapalloa ja naisvoimistelua. Tapanilan Erän perustamisasiakirjan allekirjoittaneet 23 perustajajäsentä olivat yleisurheilumielisiä. Erän ohjelmaan tulivat heti alusta yleisurheilun kenttälajit ja juoksut. Oman kentän rakentamisen turvin Erän yleisurheilutoiminta pyöri vilkkaana koko vuosikymmenen. Ensimmäisenä talvena, vuonna 1934 tuli hiihto nuoren seuran ohjelmaan. Talven aikana järjestettiin kahdet hiihtokilpailut Fallkullan ja Tattarisuon maastossa, joissa molemmissa sarjan voitti Yrjö Nykänen.
Yksi seuran ensimmäisistä lajeista oli nyrkkeily. Nyrkkeilyä pidettiin monipuolisena kuntoharjoittelulajina ja naruhyppelyä harrastettiin runsaasti. Keväällä 1934 oteltiin ensimmäinen seuraottelu Malmin Ponnistajia vastaan. Nyrkkeilyn seuraotteluita jatkettiin läpi 30-luvun. Eräläisten raivaama oma kenttä mahdollisti myös jalkapallon peluun, sillä laji oli heti alkuunsa otettu mukaan seuran ohjelmaan. Syksyllä 1934 pelattiin ensimmäinen peli kotikentällä Kruunuvuoren Hakaa vastaan. Tiukka oli myös paikalliskamppailu Malmin Ponnistajia vastaan kesällä 1934. Vastustajien kesken syntyi heti alkuunsa "kränää" Erän kapteenin Hellstenin antaessa Ponnistusta edustaneelle tapanilalaiselle Vihavaiselle potkun takalistoon. Ottelu keskeytettiin jo ennen kuin hikikään oli irronnut pelaajilta. Kesästä 1934 lähtien Erä osallistui myös jalkapallon piirin sarjoihin ja etenkin juniorijoukkueet kunnostautuivat ennen sotavuosia hyvin. Naisvoimistelu käynnistyi myös ripeästi Erän toiminnassa. Jo kesällä 1934 oli Erällä edustava naisvoimistelujoukkue mukana SVUL:N liittojuhlilla Helsingin pallokentällä. Naiset harjoittelivat voimistelusuorituksia 20-30 osanottajan voimin Tapanilan VPK:n talolla.
1939-1949 - Hiljaiset sotavuodet
40-luvun ensimmäisiä vuosia kiusasivat sotavuodet. Tästä huolimatta toimintaa pidettiin koko ajan yllä. Näkyvin tapahtuma olivat seuran 10-vuotis yleisurheilukilpailut Pukinmäen kentällä vuonna 1943. Osanottajia oli 106. Puheenjohtajana jatkoi Leppä jonka toinen rupeama puheenjohtajana kesti 20 vuotta aina hänen kuolemaansa, tammikuuhun 1959, asti.
Moni laji koki sotavuosina taantuman, josta nousu kesti muutaman vuoden sodan jälkeen. Uutena lajina Erässä nousi suunnistus, jossa seura nousi aivan maan kärkeen asti. Suunnistuksessa Erä järjesti jatkuvasti taitavasti läpivietyjä kilpailuja. Leppä nähtiin näissä omissa kisoissa yleensä johtajan ominaisuudessa. Muutoin Leppä oli taitava kannustaja ja joukkuehengen luoja. Suomalainen kansallispeli, pesäpallo, oli Erän alkuvuosista lähtien mukana ohjelmassa. Erä ei kuitenkaan ottanut osaa SPL:n peleihin mutta kävi sen sijaan ahkerasti seuraotteluissa. Jalkapalloinnostus vei myös lajin harrastajia jonkin verran. Hiihtosuunnistus oli niin ikään uusi laji. Lajissa ei ole kuitenkaan kirjattu merkittäviä voittoja Erälle.
1949-1959 - Nyrkkeilyn kulta-aikaa
50-luku oli varsinaisesti Erän nyrkkeilyn kulta-aikaa. Vuosikymmenten vaihteessa Erään nousi Lepän rinnalle toinen voimahahmo, Lauri "Kenkä" Westerberg. Hänen johdollaan Erän nyrkkeilijät nousivat 1950-luvulla Suomen kärkeen ja pysyivätkin siellä pitkään. Seura nousi nyrkkeilyn myötä maankuuluksi.Erän menestyneitä 50-luvun nyrkkeilysankareita olivat sellaiset nimet kuin Leo Jokela, Börje Karvonen, Pentti Lintumäki ja Juhani Huuskonen. Erä järjesti koko maata käsittvät poikanyrkkeilypäivät vuonna 1953, Suomen nuorten mestaruuskilpailut vuonna 1954 ja vuonna 1956 SM-kisat Tapanilassa.
Eräläisille kertyi useita mitaleja ja edustustehtäviä 50-luvulla. Vuonna 1954 Leo Jokela saavutti kultaa ja hopeaa nuorten SNL:n ja SM-kilpailuissa. Samana vuonna Pentti Lintumäki nappasi pronssia SM-kisoissa ja hänelle kertyi tämän jälkeen myös edustustehtäviä. Börje Karvosen ensimmäinen SM-mitali, pronssi, tuli vuonna 1954 ja jatkossa tuli suuri joukko Suomen mestaruuksia. Juhani Huuskonen saavutti SM-hopean vuonna 1959. Erän nyrkkeilijöille kertyi kansallisia edustustehtäviä 50-luvun lopulla maaottelupaidoissa. Huipentumana 60-luvulle siirryttäessä oli ensimmäisen eräläisen, Börje Karvosen, valinta olympiajoukkueeseen Roomaan vuonna 1960.
Uusia lajeja olivat jääkiekko ja pöytätennis. Jääkiekkoliittoon Erä liittyi vuonna 1952. Pöytätennisjaosto perustettiin vuonna 1957 ja Erän urheilutalolla järjestettiin myös ensimmäiset kansalliset "pingiskisat" keväällä 1957.
Kun Leppä oli seuratoimintaa aikansa pyörittänyt, alkoi hänellä itää ajatus parempien liikuntatilojen saamiseksi Tapanilaan. Leppä ryhtyi kamreeri Vilho Schildtin kannustamana sanoista tekoihin ja niin alkoivat Tapanilan Urheilutalon suunnitelmat siirtyä ensi paperille ja myöhemmin käytäntöön.
Tapanilan Erän urheilutalo
Tapanilan Erän kaikkien aikojen aikojen kunnianhimoisin ja riskialttein projekti on ilman muuta ollut Tapanilan Urheilutalon rakentaminen. Urheilutalohanke oli ehtinyt kypsyä eräläisten mielissä jo hyvinkin kymmenen vuotta ennen kuin hankkeessa päästiin toden teolla liikkeelle. Tekojen asteelle päästiin 1950-luvun puolella, kun kaupungilta anottiin paikkaa, johon talo voitaisiin rakentaa. Lopulta (26.1.1953) kaupunki päätti varata Erälle urheilutaloa varten 5800 neliön suuruisen Bamsas-nimisen tontin Tapanilasta. Ensimmäinen lapionisku Hiidenkivenpuiston santaan päästiin iskemään 1.6.1953. Suurtalkoissa 6.6 oli paljon talkooväkeä kaikista ikäluokista. Töitä aloittaessa uskottiin vahvasti talon valmistuvan vielä syksyllä Erän 20-vuotis juhliin. Alkuun työt edistyivätkin ripeästi. Syksyllä oltiin jo kaikki valutyöt saatu tehtyä mutta rakennuksen rungon pystyttäminen sai jäädä odottamaan seuraavaan kesään. Kaikki ei kuitenkaan kulkenut suunnitelmien mukaan, sillä vasta kesällä 1956 saatiin rakennus vesikattoon ja pian sitä myötä osia talosta käyttöön.
Omalla talolla haluttiin Erässä ratkaista kaikki harjoituspaikkaongelmat kerralla. Taloon suunniteltiin tilat kaikille seuran urheilulajeille, yhteisille kokouksille ja juhlille. Hankkeen puuhamiehet tuntuivat alkuun unohtaneen taloudelliset realiteetit. Alunperin epärealistiset kustannusarviot tulivat viivästyttämään talon valmistumista vielä pitkään. Talon rakentamisen kokonaiskustannuksiksi laskettiin aloitettaessa 17 miljoonaa markkaa mutta summaa jouduttiin myöhemmin tarkistamaan ylöspäin moneen otteeseen. Kaikki aiheutuvat kustannukset uskottiin katettavan yksityisillä lahjoituksilla, valtionavustuksilla ja ilmaisella työllä. Talousvaikeuksien ja projektin venymisen johdosta jäsenistön talkooinnostus alkoi vähitellen vähentyä. Jäsenistön joukkupako muihin seuroihin ja uusien seurojen perustaminen imi Erän voimia. Kuitenkin seuraan jääneille oli kunnia-asia saada talo rakennetuksi. Ytimen tästä porukasta muodostivat nyrkkeilijät, joiden uskoa vaikeudet eivät horjuttaneet.
Marraskuussa 1956 urheilutalossa pidettiin ensimmäiset kilpailut. Nyrkkeilijät saivat järjestettäväkseen SM-nyrkkeilyt urheilutalon vielä kylmissä ja vedettömissä tiloissa. Toinen laji, joka järjesti kilpailut heti 1957, oli Erään uutena lajina tullut pöytätennis.
Vuosikymmenen lopulla Erän urheilutalo ui raskaassa velkataakassa eikä talo ollut läheskään vielä valmis. Koko hanke ja seura elivät konkurssiuhan alla. Seuran puheenjohtajan ja hankkeen käynnistäjän K.A.Lepän paineet kasvoivat keskeneräisen urheilutalon kanssa niin suuriksi, että hänelle ei koskaan suotu mahdollisuutta nähdä taloa täysin valmiina. Hän kuoli 17.2.1959 ja päävastuu siirtyi seuran varapuheenjohtajalle Lauri Westerbergille, joka Lepän veljen Yrjön kanssa alkoi suunnitella urheilutalon säätiöimistä. Säätiöinti mahdollistaisi voimavarojen keskittämisen takaisin urheilutoimintaan ja seuran uuteen nousuun. Tapanilan Erä päätti Tapanilan Urheilutalosäätiön perustamisesta kokouksessaan 3.3.1960. Säätiön hallintoon nimettiin Erän yleisessä kokouksessa 16-henkinen jäsennistö, joka puolestaan valitsi keskuudestaan hallituksen. Isännistö edusti vahvasti eri alojen asiantuntemusta.Toukokuun 16.päivänä 1960 Erä luovutti talon varoineen ja velkoineen säätiölle. Sopimuskirjassa Erälle säilytettiin rakennettavien tilojen ensisijainen käyttöoikeus. Talon viimeistelytöitä johtamaan säätiö nimesi rakennustoimikunnan, jota johti rakennusmestari Feliks Heikkilä. Toimikunta antoi rakennustöiden suorittamisen rakennusmestari Matti Karjanlahdelle, joka miehineen ahersi aina vuoden 1962 kevääseen saakka. Tällöin talon voitiin katsoa käytännössä olevan valmis. Uuden ideana talon kellaritilohin haluttiin vielä keilahalli, jonka radat asensi Rauma-Repola kevättalvella 1963.
Urheilutalon valmistuttua siirtyi säätiön luottamusmiesten päähuoleksi talon käyttötalouden kuntoon saattaminen. Säännöllistä tuloa talolle toivat vuokralaiset, joiksi aluksi tarvittiin muitakin kuin urheiluseuroja. Erä ja monet muut alueen urheiluseurat saivat ilokseen talosta ajanmukaiset sisäurheilutilat. Urheilutalon baari, yleinen sauna, hammaslääkärin vastaanotto, autotallit ja kaupungin kerhohuoneet toivat paitsi säätiölle tarpeellista rahaa, mutta myös palveluita ja työtehtäviä paikkakunnalle. Lähikoulut, joilla ei ollut varsinaisia liikuntatiloja itsellään, käyttivät urheilutalon isoa salia liikuntatunneilleen.Urheilutalon palvelut olivat siis moninaiset ja sen vaikutus alueen nykyiseenkin kehitykseen positiivinen.
1959-1969 - Keilailua, nyrkkeilyä ja koripalloa
Niilo Taimela istui puheenjohtajan jakkaralle vuonna 1960, jolloin Tapanilan Urheilutalosäätiötä perustettiin ja seura etsi ulospääsyä vaikeuksistaan. Lajivalikoima seurassa oli supistunut huippuvuosien ajoilta roimasti. Niilo Taimela oli vaatimaton mies, joka ei liiemmin pyrkinyt urheilun parrasvaloihin. Hänen toimestaan seuran asiat kuitenkin saatiin vakaalle pohjalle. Seuran talous, joka oli jo vuosia ollut verrattain heikoissa kantimissa, alkoi vihdoin 1960-luvun puolivälissä vakiintua. Taimela toimi puheenjohtajana vuoteen 1974 asti.
1960-luvun alkupuolella käynnistyi uusi laji, keilailu, Lauri "Kenkä" Westerbergin innostamana. Innostuneita ja aktiivisia eräläisiä keilaajia oli jo ensimmäisenä keväänä 1963 noin 60-70. Lähes kaikki olivat keilailun vasta-alkajia, jotka kuluttivat "kohtuuttomasti" epäteknisillä heitoillaan Tapanilan urheilutalon uutukaisia keilaratoja.
Tapanilan Erän 50-luvulla alkanut menestyksellinen nyrkkeilytoiminta jatkui myös 60-luvulla vähintään samaan tahtiin. Vuonna 1965 oli Erässä peräti kolme Suomen mestaria; Börje Karvonen, Oomo Kanerva ja Risto Meronen. Seuran nyrkkeilymenestyksen takaa löytyi lähinnä kaksi miestä; Lauri "Kenkä" Westerberg ja Leo "Leku" Jokela. 60-luvun nyrkkeily huipentui Leo Jokelan valmennuksessa olleen Arto Nilssonin pronssimitaliin Mexicon olympialaisissa vuonna 1968.
1965 käynnistyi lentopallotoiminta. Koripalloakin harjoiteltiin Leo Jokelan opastuksessa. Uutena jaostona vuosikymmen alussa syntyi myös kuntourheilujaosto. Seura oli yhtenä perustajajäsenenä, kun Suomen Kuntourheiluliitto perustettiin 19.10.1961.
1970-luku - Leo Jokelan aikakauden alku
1970-luvun uusin laji Erällä oli lentopallo. Urheilutalon palloiluhalli antoi lajille hyvät puitteet. Jaosto järjestäytyi ja lentopalloilijat osallistuivat myös sarjapeleihin. Nyrkkeily jatkoi voittokulkuaan Kalevi Marjamaan voitettua EM-kultaa vuonna 1975 ja kaksi vuotta myöhemmin EM-pronssia. Erän kasvatit Petri Kilpinen ja Heikki Orkimo voittivat nuorten EM-pronssia kahden vuoden välein. 70-luvun lopussa Erän nyrkkeily kääntyi laskuun. Keilailu jatkoi ponnekkaasti toimintaansa myös 70-luvulla ja seuraotteluita ja sarjapelejä käytiin vilkkaasti.
Leo Jokela valittiin Erän puheenjohtajaksi seuran vuosikokouksessa 11.3.1975. Jo tätä ennen hän oli pitänyt huolta suuresta osasta seuran asioita. Jokela kulkeutui Erään vuonna 1951 veljensä Erkin perässä. Aluksi häntä kiinnosti lähinnä oman Parkanossa aloitetun nyrkkeilyharrastuksen jatkaminen mutta pian hänestä kasvoi Westerbergin oikea käsi Erän nyrkkeilytallissa. Valmentajana, tuomarina ja toimitsijana hän oli Suomen huippuluokkaa. Valmennuksesta vastaaminen jäi vähitellen pääosin Jokelan tehtäväksi sekä Erässä että Suomen Nyrkkeilyliitossa, jossa hänestä tuli päävalmentaja 1960-luvulla. Tästä tehtävästä hän luopui vasta 1980-luvulla, kun hän vastaanotti päätoimisen Tapanilan Urheilukeskuksen toiminnanjohtajan viran.
Eri urheilulajien ja Urheilukeskuksen lisäksi Jokelalla riitti aikaa kaikille, jotka apua tarvitsivat. Leo Jokela kehitti Erästä 1980-luvuilla kenties Suomen parhaiten toimivan urheiluseuran. Hän vastaanotti valtakunnallisesti merkittäviä tunnustuksia. Hänelle ojennettiin Tahko Pihkala-seuran Fair Play- palkinto vuoden 1986 SVUL:n suurkisojen yhteydessä. Jokela sai palkinnon toiminnastaan urheilun hyväksi. Tasavallan presidentti myönsi 23.12.1987 Leo Jokelalle liikuntaneuvoksen arvonimen. jonka tiedoksi saattamista juhlistettiin Tapanilan Urheilutalosäätiön järjestämällä vastaanotolla 27.1.1988. Tilaisuudessa Jokela kuvaili urheiluseuratyötään seuraavalla tavalla: "Joskus työ on ollut ladun tekoa umpihankeen, joskus on voinut huoahtaa ja lasketella pientä myötälettä alas, mutta kovin usein on ollut ylämäkeä suomalaisen maiseman tapaan. Olen saanut elää rikasta aikaa urheilun parissa." Leo oli urheilun näkijä ja tietäjä. Urheilu ja liikunta sen kaikissa muodoissa olivat Leolle suuri elämänaate. Hänen yllättävä kuolemansa 2.8.1994 jätti syvän aukon suomalaiseen urheiluelämään.
1980-luku - uusia lajijaostoja Erään
Biljardijaosto perustettiin 1980-luvun alussa. Toiminta oli kuitenkin vetäjäpuutteen takia melko hiljaista.
Lentopallon aktiivinen jaostotoiminta alkoi syksyllä 1982. Jaoston toiminnan käynnistivät lentopalloaktiivit Nina ja Pertti Tikander, Hely ja Börje Karvonen ja Kari Keurulainen. Lentopallojaostossa on alusta lähtien toiminut sekä mies- että naisjoukkue. Miesporukan aloittaessa 1980-luvun alussa joukkue koostui noin 20-vuotiaista miehistä ja joukkue pelasi valtakunnallisessa V-sarjassa.
Keilailussa alkoi tulla menestystä 1980-luvulla alussa. Porin SM-kisoissa 1980 Ilpo Heloaro ja pari Heloaro-Fribom selvityi finaaliin ollen viidensiä lopputuloksissa. Seuraotteluita käytin koko vuosikymmenen ajan vilkkaasti ja sarjoihin osallistuttiin parhaimmillaan neljällä miesjoukkueella ja kahdella naisjoukkueella. Tapanilan Urheilukeskuksen uusi keilahalli avattiin vuonna 1984 ja tämän johdosta seuran toiminta tuli entistä näyttävämmäksi. Erä järjesti uudessa hallissa naisten SM-kisat vuonna 1985 yhdessä MAKE:n kanssa. Uusien harjoitusolosuhteiden myötä jaoston jäsenmäärä kasvoi. Vuonna 1985 rekisteröityjä jäseniä kirjattiin 78, joista miehiä 59, naisia 17 ja junioreita 2.
Tapanilan Erän voimailujaoston perustava kokous pidettiin 13.9.1984. Jaoston puhalsi henkiin Jarmo Ylineva. Ohjelmaan kuuluivat painonnosto ja voimanosto.
Yleisurheilutoiminta oli 80-luvun alkupuolella melko vähäistä mutta vuosikymmenen puolivälissä alkoi tapahtua Pentti Lahtisen johdolla. Päätyösarkana oli aluksi kokonaan nuorten ohjaaminen lähtökohtana Nuori Suomi-ohjelman periaatteet: ohjata lasten ja nuorten kasvua siten, että heille kehittyy terve itsetunto ja urheilulliset elämäntavat. Kesäleireistä muodostui pian yksi toiminnan kulmakivistä. Leirijärjestelmä palkittiin vuonna 1991 Pohjolan Nuori Suomi kilpailussa 10 000 markan tunnustuspalkinnolla. Harjoitustoiminta lähti nopeasti kasvamaan. Alusta asti kiinnitettiin huomiota ohjaajien hankintaan ja koulutukseen. Jaosto teki kansainvälistä yhteistyötä virolaisen Rakveren urheilukoulun kanssa tehden kilpailumatkoja Viroon ja päinvastoin.
Tennisjaosto aloitti toimintansa vuoden 1985 alussa kun Tapanilan Urheilukeskuksen uudisrakennus valmistui. Uusi talo tarjosi tennisväelle tasokkaan sisätenniskentän. Tennisjaosto lähti alusta alken kehittämään paikkakunnan nuorten tenniskoulutusta, Nuorison lisäksi jaostossa on pelannut kymmeniä aikuisjäseniä.
Squashjaosto sai pontta toiminnalleen 80-luvun puolivälissä kun uusi rakennus valmistui. Aluksi jaoston vetäjänä toimi Esko Kauppila, myöhemmin Erik Sirviö.
Karatejaosto perustettiin1980-luvun puolivälissä Kari Martikaisen johdosta. Aluksi jäseniä oli parikymmentä mutta jäsenmäärä alkoi hiljalleen kasvaa. Jo varhaisessa vaiheessa aikuisten ja lasten harjoitusryhmät erotettiin toisistaan. Leirejä järjestettiin erilaisilla teemoilla vähintään kerran vuodessa Tapanilassa ja urheiluopistoilla.
Talvella 1985 toteutettiin Erässä pitkään kytenyt ajatus elinkeinoelämän ja urheiluseuran lähentämisestä toisiinsa. Erään perustettiin messujaosto, jonka suurena tehtävänä oli järjestää ensimmäiset Tapanilan messut. Messujen ideoijat olivat Heimo Laaksonen MaTaPuPu-lähilehdesta, Kaarlo Lindström Tapanilan Raudasta, Leo Jokela ja Satu Mäkinen. Ensimmäiset Tapanilan Messut järjestettiin 27.4.1985. Jo ensimmäisestä kerrasta muodostui sellainen menestys, että messuja järjestettiin siitä lähtien yhtäjaksoisesti joka kevät. Messuosastoihin kävi tutustumassa arviolta 5000 ihmistä.
Erän koripallotoiminta käynnistyi uudestaan keväällä 1986 täyttämään Koillis-Helsingin potemaa lajityhjiötä. Saman vuoden syksyllä nelisenkymmentä 1975-80 syntynyttä poikaa- joukossa myös muutama tyttö- aloitti koripallon opettelemisen kaksi kertaa viikossa. Piirin sarjoihin siirryttiin kahden joukkueen voimin syksyllä 1987.
Judojaos aloitti toimintansa syksyllä 1989 Tapanilan urheilutalon tatamilla. Jaoksen toiminna pohjana oli Siltamäen Judo ry, jonka toiminta siirtyi Erälle kokonaisuudessaan ja jonka toiminta lakkautettiin samana syksynä. Toiminta alkoi aktiivisesti Siltamäestä siirtyneiden judokojen vetämänä. Puheenjohtajana ja päävalmentajana toimi Pekka Hämäläinen sekä jaosksen muissa tehtävissä Antti Malinen ja Taisto Tanttu. Judojaos järjesti peruskurseja 6-5-vuotiaille lapsille. Alkuajan noin 30 hengen joukko kasvoi nopeasti noin sadan harrastajan kokoiseksi.
Tapanilan Erän liikuntakerho - Suomen ensimmäinen liikuntapäiväkerho
Erän koululaisten liikuntapäiväkerho käynnistyi jo vuonna 1987. Iltapäivätoiminnan edelläkävijänäkin Erän kerho on moneen kertaan muuttanut ilmettään mutta pääperiaate, turvallisen iltapäivähoidon tarjoaminen yhdistettynä liikuntaan, on säilynyt. Toisena kantavana ajatuksena on ohjauksen toteuttaminen ammattitaitoisten ohjaajien toimesta. Toimintaa järjestetään 1-2-luokkalaisille.
Kerhossa käydään vuosisuunnitelman mukaan läpi monipuolisesti eri liikuntamuotoja- ja lajeja lähtien motorisista perustaidoista ja perusliikkeistä. Tavoitteenamme on, että lapset omaksuisivat positiivisen ja hauskan liikkumisen kautta liikunnan tärkeäksi osaksi elämäänsä myös tulevaisuudessa.Kasvatuksessamme korostuu lapsikeskeisyys ja ajatus, jossa lapsi oppii parhaiten itse kokeilemalla, ihmettelemällä ja tutkimalla. Tavoitteenamme on omatoimisuuden ja itseohjautuvuuden kehittäminen. Kokemusten ja elämysten tarjoaminen ja mielikuvituksen hyödyntäminen on tärkeällä sijalla. Toiminnnan suunnittelu lähtee lasten tarpeista ja heidän mielenkiinnonkohteistaan. Tärkeänä toimintamuotona on ryhmätyöskentely.
Liikuntakerhossa liikuntatuokio on olennainen osa päivää ja eri päivien ohjelmaa muokataan joustavasti. Ohjattua liikuntaa on neljästä viiteen kertaan viikossa. Käytössämme on Tapanilan Urheilukeskuksen monipuoliset liikuntatilat.
1990-luku - uusien lajien määrä kasvaa
Leo Jokelan äkillisen poismenon johdosta Tapanilan Erän uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pekka Salonen vuona 1994. Salonen toimi puheenjohtajan roolissa vuoteen 2005 saakka. 1990-luvulla seuraan syntyi useita uusia lajijaostoja.
Salibandy saapui Erän lajivalikoimaan vuonna 1993. 1990-luvulla Erä nousi salibandyn menestyneimmäksi seuraksi. Erän 60-vuotis juhlavuonna 1993 Erä saavutti kuusi SM-mitalia. Kyseisen vuoden lopulla ajoittuu kuitenkin vieläkin merkittävämpi tapahtuma Erän salibandyhistoriassa, Tuolloin Erän kolme salibandyjaostoa (miehet, pojat ja naiset/tytöt) yhdistyivät yhdeksi salibandyjaostoksi. Uudistuneessa jaostossa oli joukkueita pojissa, tytöissä, naisissa ja miehissä.Ensimmäisenä sarjakautena 1994-1995 yhdistymisen jälkeen joukkueita oli sarjoissa jo 21 ja jäsenmäärä oli noin 400. Erä olikin 90-luvun puolivälissä lisenssipelaajien määrällä mitattuna Suomen suurimpia salibandyseuroja. Kausi päättyi historiallisesti 10 SM-mitalin saavuttamiseen.
Joukkuetoiminnan lisäksi jaosto järjesti heti alusta saakka lasten salibandykouluja 4-vuotiaasta alkaen. Nämä kerhoryhmät ovat luoneet pohjan koko Erän salibandytoiminnalle.
Suuren jaoston toiminta on vaatinut aktiivisia toimihenkilöitä taustalle. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Mika Hilska, Jäsenenä johtokunnassa on alusta asti toiminut Markku "Ransu" Rantala, joka oli aikanaan tuomassa salibandya Erään. Johtokunnan alaisuudessa toimintaa on koordinoinut jaoston työntekijä. Ensimmäisinä Lea Snellman ja Minna Lönnqvist sekä 90-luvun loppupuolella Hilska. Tämän jälkeen lajipäällikkönä on toiminut Jari Oksanen.
Ammuntajaos aloitti toimintansa 1990-luvun alussa kun urheilutalon kellaritiloihin raivattiin ns. monitoimihalli, jossa pystyttiin harrastamaan ilma-aseammuntaa, jousiammuntaa ja miekkailua. Toiminta lähti kiivaammin liikkeelle syksyllä 1992 Tapani Nikkasen ryhdyttyä jaoston puuhamieheksi. Tammikuussa 1993 Erä hyväksyttiin Suomen Ampujainliiton jäsenseuraksi. Tällöin ampujilla oli mahdollisuus harjoitella ruutiaseilla muilla ampumaradoilla ja osallistua liiton alaiseen kilpailutoimintaan.
Pöytätennistä alettiin pelata harrastusmielessä Erässä jo vuonna 1957. Lupaavan alun jälkeen pöytätennistoimnta kuitenkin hiipui alkaakseen uudestaan 1990. Joukko, joka muodostui jo toiminnassa olevien lajiseurojen jäsenistä, päätti yhteisen kerhon perustamisesta. Erään liittyneeseen pelaaja- ja valmentajaryhmään kuului useita A-luokan pelaajia sekä pöytätennisliiton koulutus- ja valmennuspäällikkö Kalevi Tikkanen. Jaostoa ryhtyi vetämään Jarmo Siekkinen, joka edusti Erän toimintaa myös Pöytätennisliiton hallituksessa. Nuorten pingiskoulut käynnistettiin heti ja harrastajien määrä kasvoi kolmessa vuodessa alun kymmenestä lähelle sataa. Kilpailujen järjestäminen alkoi heti ensimmäisenä syksynä jolloin ohjelmassa oli Suomi-Italia Eurooppa-liigan ottelu. Sarjatoiminta alkoi myös viipymättä ja vuonna 1993 Erän joukkueita pelasi valtakunnan pöytätennissarjoissa jo yhdeksän ja edustusjoukkue oli noussut toiseksi ylimmälle sarjatasolle. Myös nuoret pelaajat alkoivat vähitellen menestyä saaden SM-mitaleja 1-4-luokkalaisten koulusarjoissa.
Sulkapallojaos aloitti pienimuotoisen toimintansa 1990-luvun alussa. Jaostolla oli muutama harjoitusvuoro Tapanilan Urheilukeskuksella ja tarkoituksena oli lähinnä kunnon kehittäminen ja ylläpito. Jaoston valmentajana toimi Jukka Pessala, joka ohjasi junioreita ja opetti sulkapallon perusteita valmennusryhmäläisille. Vuonna 1993 jaos liittyi Suomen Sulkapalloliittoon ja pelaajat saivat oikeuden kilpailla kansallisissa kisoissa Tapanilan Erän nimissä. Tammikuussa 1994 valmennusvastuu siirtyi Christoffer Andersonille jonka johdolla laajennettiin junioritoimintaa ja valmennusryhmälle asetettiin ensimmäisiä kilpailullisia tavoitteita. 1990-luvun puolesta välistä aloitettiin säännöllinen kilpaileminen liiton alimmissa luokissa.
Miekkailujaos perustettiin vuonna 1991 kymmenen innokkaan lajin harrastajan toimesta. Ensimmäinen alkeiskurssi järjestettiin perustamisvuoden keväällä kalvan moninkertaisen Suomen mestari Minna Kääriäisen johdolla. Kurssin tavoitteena oli saada jaostoon lisää jäseniä. Syksyn 1991 miekkailukausi aloitettiin jo 15 miekkailijan voimin. Jaoston järjesti toisen alkeiskurssin ja hankki toiminnan tehostamiseksi uusi varusteita. Toinen toimintavuosi aloitettiin 21 miekkailijan voimin. Erän ensimmäiset miekkailumestaruuskilpailut pidettiin omassa kotihallissa.
Petanquejaoston toiminta käynnistyi kesällä 1991, jolloin Tapanilan Urheilukeskukseen kutsuttiin monivuotinen lajin harrastaja Vilppu Pasanen esittelemään lajia. Ensi töikseen jaosto päätti järjestää Tapanilassa petanquen firmaliigan johon ilmoittautuikin 20 kolmihenkistä joukkuetta. Syksyllä 1991 Erä hyväksyttiin Suomen Petanqueliiton jäseneksi. Vuonna 1992 jaostossa oli 10 jäsentä jotka kävivät eri puolilla Suomea kisaamassa ja hakemassa kokemusta.
Jousiammuntajaosto perustettiin 15.3.1991. Vuonna 1988 Tapanilan Urheilutalosäätiön keilahallin palvelukseen tuli Timo Rantanen, joka oli jo tuolloin aktiivi jousiampuja. Hänen lisäkseen perustamiskokouksessa oli paikalla Kari Rantanen, Pauli Rantanen ja Pauli Kantokorpi. Maaliskuun 31.päivänä jaos hyväksyttiin Suomen Jousiampujain liiton 70.jäsenseuraksi. Vuonna 1991 jaostoa edusti kilpailuissa Timo Rantanen, joka saavutti metsästysammunnan SM-hopeaa ja maasto-SM:n neljännen sijan. Tammikuussa 1992 jaosto järjesti ensimmäisen alkeiskurssin. Vuonna 1992 jaosto saavutti 20 jäsenen rajan ja kilpailuihin osallistui jo yhdeksän ampujaa.
Erän saappaanheittojaos sai alkunsa syksyllä 1992 Suomen Saappainheittoliiton aktiivien Esa Kokkosen ja Vesa Monolan oltua yhteydessä Erään. Menestystä kertyi sisähallin Suomen mestaruuskisoista, joissa Vesa Monola heitti miesten sarjan pronssia ja naisten joukkue (Satu Marjomäki, Armi Simoinen ja Päivi Simoinen) nappasi hopeaa. Jaosto järjesti sisähalli SM-kisat keväällä 1994.
Liitokiekkoa, kansanomaisesti frisbeetä, harrastetttiin Erällä kesästä 1992 alkaen. Harrastamisen aloittivat salibandyn parissa talvisin urheilevat naiset joille liitokiekon pelaaminen oli tehokasta kesäharjoittelua. Kesällä 1992 he saavuttivat SM-sarjassa kolmannen sijan. Liitokiekkoharrastusta ohjasivat Erällä Petra Viheriävaara ja Eija Matturi.
Pesäpalloa pelattiin Erässä perustamisvuotta seuraavana kesänä. Pesäpallon suosio oli vaihtelevaa kunnes vuonna 1958 sitä ei juuri enää ollut. Erän pesäpallotoiminnan uusi alku koettiin vuonna 1986 mutta vasta vuonna 1992 saatiin toiminta kunnolla käynnistettyä lisääntyvän ohjaajakaartin myötä. Kesällä 1992 junioreita tuli toimintaan mukaan yllättävästi runsain joukoin, Tähän olivat syynä paitsi Pesäpalloliiton ja Erän markkinointitoimenpiteet myös Helsingissä pelatut ensimmäiset MM-kisat. Vuonna 1993 sekä tytöt että pojat ovat jatkaneet usean joukkueen voimin. Myös miehet ja naiset pelaavat pesistä kuntopelinä.
Ratagolfjaosto perustettiin Tapani Nikkasen johdosta vuonna 1993. Ensimmäisenä kesänä jaoston jäsenmäärä oli yli kymmenen jäsentä. Kotikenttänään jaosto piti Siltamäen Lionsien ratagolfrataa, mutta myös muilla kotiseudun kentillä käytiin pelaamassa.
Ju-jutsujaosto perustettin vuonna 1994. Jaosto aloitti ensimmäisenä Suomessa saksalaisen ju-jutsun, Ju-jutsu 2000, opettamisen. Myöhemmin opetukseen tuli mukaan brasilialainen ju-jutsu. Kali Sikaran sekä toiminnallinen harjoittelu. Historiallisia ensimmäisiä kisamenetyksiä saavutettiin kun Petri Ahmaoja voitti Submission Wrestlingin SM-hopeaa sarjassa -91 kg. Samana keväänä tuli menestystä myös brasilialaisen ju-jutsun salikisoissa. Ossi Isotalo voitti hopeaa sarjassa -70 kg ja Teo Viitala pronssia sarjassa +90 kg. Vuoden 2003 SM-kisoissa Ossi Isotalo saavutti SM-hopeaa ja Petri Ahmaohja SM-pronssia.
Erän kiipeilyjaosto syntyi kun Tapanilan Urheilukeskuseen rakennettiin kiipeilyseinä syksyksi 1994. Legendan mukaan kiipeilyseinä sai alkunsa kuuluisan suomalaisen vuorikiipeilijän, Veikka Gustafssonin ehdotuksesta tuolloiselle Urheilukeskuksen toiminnanjohtajalla Leo Jokelalle. Jaoston toiminta oli alkuaikoina muutaman alkeiskurssin järjestämistä silloin tällöin. Loppuvuodesta 1994 jaoston ohjaksiin tarttui Marko Virtanen, joka aloitti toiminnan kehittämisen rakentamalla alkeiskurssille rungon ja virallisen kurssivihkosen. Tämä alkeiskurssirunko on ollut myös pohjana nykyisen Suomen Kiipeilyliiton virallisen kurssijärjestelmän syntymiseen, sillä Marko on ollut Suomen Kiipeilyliiton puheenjohtajana vuodesta 1998.
Ensimmäisiä alkeiskursseja ohjasivat Marko Virtanen ja Pia Pylvänäinen. Vähitellen alkeiskurssitoiminta laajeni jokaviikkoiseksi. Myös nuorten ryhmiä lisättiin kausittain aina kun uusia ohjaajia löytyi.Suurin muutos jaoston toimintaan tuli vuona 2002 Mosahallin avauduttua. Mosahallissa sijaitsevan, Helsingin Kiipeilykeskuksen myötä seinä pinta-ala moninkertaistui ja toiminta sai vihdoin kauan kaivatun mahdollisuuden laajentumiseen.
Tapanilan Erän nuorisotalo vuodesta 1993
Tapanilan alueen nuorisotalopalveluja on hoidettu Tapanilan Erän toimesta syyskuusta 1993 alkaen. Tuona vuonna Helsingin Nuorisoasiainkeskus lähti kokeilemaan uutta alueellista nuorisopalvelujen tuottamismallia, nk. järjestövetoisten nuorisotalojen mallia. Tapanilan Erä lähti mukaan kokeiluun vahvana alueellisena vaikuttajana ja järjestönä, jolla oli jo kokonaisvaltaista ja alueellista otetta alueen kasvattajana. Kahden vuoden kokeilujakson jälkeen yhteistyömalli vakinaistettiin. Nuorisotalon toiminta on suunnattu kaikille alueen nuorille aina kolmannesta luokasta eteenpäin.
Tapanilan Erän toimintaa ohjaavat Nuorisoasiainkeskuksen yhteiset arvot ja tavoitteet sekä toiminnan painopisteet sekä viraston yhteinen strategia. Perusajatuksena on, että nuoret itse suunnittelevat, kehittävät ja toteuttavat nuorisotalon sekä alueen toimintaa ohjaajien tuen avulla.
Tapanilan nuorisotalon kävijät muodostuvat pääsääntöisesti lähialueen nuorista. Suurin osa kävijöistä tulee lähikoulustamme, Hiidenkiven peruskoulusta. Hiidenkiven peruskoulu on yksi Helsingin suurimmista kouluista noin 740 oppilaallaan. Hiidenkiven koulun 3-9-luokkalaiset oppilaat käyvät liikkumassa "Erällä" eli Urheilukeskuksen tiloissa. Toinen lähikoulumme on Tapanilan ala-aste.