Lasten liikuntakerho

 

Tapanilan Erän iltapäiväkerhon toimintaidea on olla turvallinen, liikuntaan painottunut iltapäivähoitopaikka.

Perustavoitteena on lapsen kokonaisvaltainen kehittäminen liikunnallisten virikkeiden avulla. Käymme vuosisuunnitelmamme mukaan läpi monipuolisesti eri liikuntamuotoja- ja lajeja lähtien motorisista perustaidoista ja perusliikkeistä. Tavoitteenamme on, että lapset omaksuisivat positiivisen ja hauskan liikkumisen kautta liikunnan tärkeäksi osaksi elämäänsä myös tulevaisuudessa.

 

 

Tietoa liikuntakerhosta

Kasvatuksessamme korostuu lapsikeskeisyys ja ajatus, jossa lapsi oppii parhaiten itse kokeilemalla, ihmettelemällä ja tutkimalla. Tavoitteenamme on omatoimisuuden ja itseohjautuvuuden kehittäminen. 

Kokemusten ja elämysten tarjoaminen ja mielikuvituksen hyödyntäminen on tärkeällä sijalla. Toiminnan suunnittelu lähtee lasten tarpeista ja heidän mielenkiinnonkohteistaan. Tärkeänä toimintamuotona on ryhmätyöskentely.

Liikuntakerhossa liikuntatuokio on olennainen osa päivää ja eri päivien ohjelmaa muokataan joustavasti. Ohjattua liikuntaa on neljästä viiteen kertaan viikossa. Käytössämme on Tapanilan Urheilukeskuksen monipuoliset liikuntatilat.

MA    liikuntasali 4
TI       tatami
KE     ulkoilu
TO     lelu/leikki ja askartelupäivä
PE     salibandyhalli

Toiminnassamme korostuu leikinomaisuus. Lasten odotetaan osallistuvan liikuntatuokioihin, muuten toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen. Ohjatun liikunnan lisäksi lapset liikkuvat spontaanisti ja omaehtoisesti jota tuetaan sekä sisällä että ulkona. Liikunnan lisäksi toimintaamme kuuluu askartelua, satuja, pelejä ja ulkoilua. Välipala tilataan ostopalveluna Palmialta.

 

Henkilökunta

Tuomo Tammivuori
Liikuntakerhon toiminnan vastuuhenkilö

Lisäksi kerhossa työskentelevät:
Rasmus Kautto, liikuntaneuvoja
Vera Sjöblom, iltapäiväkerho-ohjaaja
Susanna Keijama, sosionomi
Merja Piiroinen, sosionomi
Philip Kähkönen, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja

Lisäksi kerhossa ohjataan vuosittain useita opiskelijoita ja tet-harjoittelijoita.

Kerhon yhteystiedot

Tapanilan Erän liikuntakerho

Hiidenkiventie 21, 00730 Helsinki
ip-kerho@tapanilanera.fi
050 408 1077

 

 

 

 

 

 ip-kerho@tapanilanera.fi

 050 408 1077

 Erätie 3, 0070 Helsinki