Keilailu

Tapanilan Erä ry:n keilailujaosto on perustettu 1963. Jaostossa on jäseniä 23, joista naisia 8. Tällä hetkellä jäsenistön ikävuodet ovat 18–80. Harjoittelemme Tapanilassa tiistaisin klo 19.00–20.00. Osallistumme muutamalla eritasoisella joukkueella keilailun paikallis- ja valtakunnansarjoihin. Lisäksi pelaamme säännöllisiä seuraotteluita muutamaa muuta alueen seuraa vastaan.

Kausi on pikkuhiljaa lähdössä käyntiin. Kauden avaus ja ensimmäiset harjoitusvuorot ovat takana ja ensimmäiset sarjapelikierrokset syyskuun puolivälissä; trio, seniorien valtakunnansarja ja 4x4. HBL:n veteraanit aloittavat sarjapelit lokakuun puolivälissä. Koska vuoden 2027 yleiset SM-kisat pelataan Talissa, on sarjapeliohjelmia tiivistetty. Viimeisetkin sarjat loppuvat jo toukokuun alussa. Mutta vastaavasti sarjapelikierroksia on lähellä joulua.

Tapanilassa ja Fun-Bowlingissa kilpakeilailu jatkuu viime vuosien malliin. Tapiola tekee ennen hallin purkua (1.4.2027) paluun kilpakeilailuun. Sen sijaan Talissa kaikki erikoiskilpailut ovat HBL:n vastuulla. Näistä kilpailuista helsinkiläisille seuroille jaetaan 50 senttiä jokaisen seuran jäsenen pelaamasta sarjasta. Siis Erän pelaajan kuuden sarjan kilpailusta tilitetään Erän keilajaokselle 3 €. HBL tekee tilitykset kahdesti vuodessa. Koska Erän keilaajat eivät nimenomaan erikoiskilpailuihin Talissa kovin paljon ole osallistuneet, näistä tilityksistä ei kovin suurta tulovirtaa jaokselle muodostune. Syyskokouksessa päätetään kuitenkin näiden varojen käytöstä. Niitä tuskin kannattaa alkaa yksittäisille pelaajille jakamaan.

Tulevat tapahtumat

28.09.2026, klo 18, Tali. 4x4 EU

03.10.2026 klo 11, Hyvinkää. Seniorit Valtakunnansarja

08.10.2026, klo 12, Tuusula. Veteraanit Valtakunnansarja

14.10.2026, klo 10, Tali. VET 2x3 I Div

21.10.2026, klo 10, Tali. VET 3x3 I Div ja VET 3x3 II Div

26.10.2026, klo 18, Tali. 4x4 EU

01.11.2026, klo 12, Tali. Trio

04.11.2026, klo 11.30, Tali. VET 2x3 I Div

04.11.2026, klo 10, Tali. VET 2x3 II Div lohko A

04.11.2026, klo 11.30, Tali. VET 2x3 II Div lohko B

05.11.2026, klo 11. Veteraanit Valtakunnansarja

11.11.2026, klo 10, Tali. VET 3x3 1.Div ja VET 3x3 II Div

15.11.2026, klo 15.30, Tapanila. 4x4 EU

18.11.2026, klo 11.30, Tali. VET 2x3 I Div

18.11.2026, klo 10, Tali. VET 2x3 II Div lohko A

18.11.2026, klo 11.30, Tali. VET 2x3 II Div lohko B

25.11.2026, klo 10, Tali. VET 3x3 1.Div ja VET 3x3 II Div

28.11.2026, klo 11, Forssa. Seniorit Valtakunnansarja

29.11.2026, klo 13.30, Tapanila. Trio

Näytä lisää tulevia tapahtumia

02.12.2026, klo 11.30, Tali. VET 2x3 I Div

02.12.2026, klo 10, Tali. VET 2x3 II Div lohko A

02.12.2026, klo 11.30, Tali. VET 2x3 II Div lohko B

09.12.2026, klo 10, Tali. VET 3x3 1.Div ja VET 3x3 II Div

10.12.2026, klo 12, Tali. Veteraanit Valtakunnansarja

13.12.2026, klo 12, Tali. 4x4 EU

16.12.2026, klo 11.30, Tali. VET 2x3 I Div

16.12.2026, klo 11.30, Tali. VET 2x3 II Div lohko A

16.12.2026, klo 10, Tali. VET 2x3 II Div lohko B

10.01.2027, klo 15.30, Tapanila. 4x4 EU

20.01.2027, klo 10, Tali. VET 3x3 1.Div ja VET 3x3 II Div

23.01.2027, klo 11, Tixi. Seniorit Valtakunnansarja

24.01.2027, klo 12, Tali. Trio

27.01.2027, klo 10, Tali. VET 2x3 I Div

27.01.2027, klo 11.30, Tali. VET 2x3 II Div lohko A

27.01.2027, klo 10, Tali. VET 2x3 II Div lohko B

03.02.2027, klo 10, Tali. VET 3x3 1.Div ja VET 3x3 II Div

07.02.2027, klo 12, Tali. 4x4 EU

10.02.2027, klo 10, Tali. VET 2x3 I Div

10.02.2027, klo 11.30, Tali. VET 2x3 II Div lohko A

11.02.2027, klo 12, Tapanila. Veteraanit Valtakunnansarja

14.02.2027, klo 11, Tapanila. Trio

17.02.2027, klo 10, Tali. VET 3x3 1.Div ja VET 3x3 II Div

03.03.2027, klo 10, Tali. VET 2x3 I Div

10.03.2027, klo 10, Tali. VET 3x3 1.Div ja VET 3x3 II Div

14.03.2027, klo 15.30, Tapanila. 4x4 EU

18.03.2027, klo 11, Tixi. Veteraanit Valtakunnansarja

20.03.2027, klo 11. Tali. Seniorit Valtakunnansarja

22.03.2027, klo 18, Tali. Trio

24.03.2027, klo 10, Tali. VET 3x3 1.Div ja VET 3x3 II Div

07.04.2027, klo 10, Tali. VET 2x3 I Div

14.04.2027, klo 10, Tali. VET 3x3 1.Div ja VET 3x3 II Div

19.04.2027, klo 18, Tali. 4x4 EU

22.04.2027, klo 10, Tali. VET 3x3 1.Div

26.04.2027, klo 18, Tali. Trio

03.05.2027, klo 18, Tali. 4x4 EU

Keilajaos