Tomi Rastas vahvistaa Erän valmennusta
05.04.2012
Erä kiinnitti neljä edellistä kautta Westend Indiansia valmentaneen Tomi Rastaan liigajoukkueensa valmennustiimiin Teemu Kalinaisen pariksi. Koko valmennustiimi tiedotetaan myöhemmin.Tomi Rastas, 39, siirtyi Indiansin leipiin päävalmentajaksi ja valmennuspäälliköksi neljä vuotta sitten Kirkkonummi Rangersista, jonka lisäksi hän on valmentanut myös muun muassa AC HaKissa, Erässä ja Espoon Oilersissa.
- Odotan innolla pääseväni tekemään töitä monien ennestään tuttujen pelureiden ja taustaihmisten kanssa. Olen nyt ollut seitsemän kautta putkeen divarissa, joten tekee todella hyvää taas päästä liigavalmennukseen mukaan, Tomi Rastas kertoo.
- Rastas kaipasi uusia tuulia ja liiga houkutteli, ja sitten osuttiin neuvottelupöytään oikeaan aikaan, uuteen vahvistukseen tyytyväinen Erän manageri
Jari Oksanen taustoittaa vahvistusta.
Joukkueessa paljon käyttämätöntä potentiaaliaTarkempi työnjako Erän tällä kaudella yksin penkin takana Suomen Cupin voittoon ja liigan pudotuspeleihin luotsanneen
Teemu Kalinaisen kanssa täsmentyy myöhemmin.
- Teemun kanssa ollaan käyty pitkiä keskusteluja viime kaudesta ja pyritty miettimään miten toimintaa voitaisiin kehittää. Lopullisesti vastuualueet määräytyvät pikkuhiljaa, kun saamme joukkueen kasaan ja opimme vielä vähän paremmin toistemme vahvuuksia. Uskon kuitenkin, että varsinkin pallollisessa pelaamisessa on joukkueessa paljon käyttämätöntä potentiaalia ja toivon tuovani sille puolelle uusia ideoita, Tomi Rastas sanoo. Hän näkee Mosan mäen liigaryhmässä isoja mahdollisuuksia, joita hyvä juniorityö vahvistaa vielä lisää.
- Joukkue on taitava, urheilullinen ja kunnianhimoa eteenpäimenemiseen on paljon. Viime kaudella muutamien kokeneiden pelaajien lähtemisen myötä joukkueeseen nousi monia omia junioreita pelaavaan rooliin, jotka nyt vuotta vanhempina ovat varmasti valmiimpina kantamaan isompaa vastuuta. Junioreista on muutenkin tulossa vuosi vuoden perään laadukkaita pelaajia, joten tulevaisuuskin näyttää hyvältä.
Mukaan jo ennen kesääTomi Rastaan työ asemaansa Espoossa vuosi vuodelta vahvistaneessa Indiansissa on yhä kesken, mutta valmentajavahvistus nähdään Erän väreissä vielä ennen kesää.
- Suunnittelutyötä ollaan tehty paljon jo nyt, mutta hommat lähtevät osaltani käyntiin vasta sen jälkeen, kun valmentamani Indiansin B-94-joukkueen pelit loppuvat. Seuraavaksi kohtaammekin välierissä Erän B:n, joten kiva päästä haistelemaan tunnelmaa Mosalle jo tänä keväänä.