Poikien ikäluokat 1996 ja 1997 Ilkka Lehtisen ohjauksessa

22.03.2012

Erän ensi kauden juniorijoukkueiden esittelyssä on ensimmäisenä vuorossa poikien 1996 - 1997 syntyneiden ikäluokka. Jatkossa 97/2 -joukkueen nimi muuttuu C97 Siniseksi, 97 Twisteristä tulee 97 Valkoinen, ja 96/2-joukkueen nimi on jatkossa B Valkoinen. Näissä ikäryhmissä edustusjoukkueet kasataan olemassa olevien joukkueiden pohjalle. Avoimet harjoitukset alkavat näillä näkymin viikolla 17.

C97-edustusjoukkueen päävalmentajana jatkaa Ilkka Lehtinen, joka toimii lisäksi B96-edustusjoukkueen valmennustiimissä ja ikäluokan Sinisissä joukkueissa säännöllisesti valmennuskonsulttina sekä B Valkoisen joukkueissa tarkkailijana.

Suunnittelun kautta kohti henkilökohtaista kehittymistä

- "Iilkka_lehtinen.jpgle" on kokenut ja pidetty valmentaja junioripuolella, Erän valmennuspäällikkö Joonas Naava luonnehtii päävalmentajaa.
- Hänen vahvuutensa on kiinnittää erityistä huomiota yksityiskohtiin, toiminnan suunnitteluun ja pelaajien kanssa yhteistyössä toimimiseen. Sitä kautta edetään pelaajien henkilökohtaiseen kehittymiseen. Ile on myös erittäin yhteistyökykyinen henkilö ja sopii siten erinomaisesti ikäluokkavalmentajan rooliin.
Lehtinen toimii myös Salibandyliitonliiton 1997-ikäluokan ikäluokkavalmentajana.
Ikäluokan fysiikkavalmentajana Erässä työskentelee Tuomas Tikkala.
- Tuomas on ollut liigajoukkueen mukana jo useamman vuoden ja valmistui fysioterapeutiksi viime vuonna. Hän on ollut erittäin kiinnostunut valmentajan hommista ja nyt hän pääsee toteuttamaan sitä hyvässä yhteistyössä Ilen tiimissä, sekä Urheilutoiminnan koordinaattori Mika Saaren fysiikkavalmentajatallissa. Tähän ikäluokkaan etsitään vielä maalivahtivalmentajaa tulevalle kaudelle, valmennuspäälkikkö Naava kertoo.

Harjoittelun laatua nostetaan koko ajan

- Oma roolini seuran 96-97 ikäluokkavalmentajana toimii niin, että jatkan 97-joukkueen päävalmentajana joukkueen kaikissa tapahtumissa kuten ennenkin sekä olen harjoittelun suunnittelussa ja ennalta sovituissa lajitapahtumissa myös muiden joukkueiden valmentajien apuna, Ilkka Lehtinen itse kertoo.
- Tällä halutaan samalla lisätä yksittäisille pelaajille annettavan palautteen määrää, mikä joukkuelajeissa on aina iso haaste.
Itse pelaajana Erän junioreissa 1991 aloittanut Lehtinen muistuttaa, että Erän juniorijoukkueet on salibandypiireissä totuttu tuntemaan urheilullisina ja taitavina jo 90-luvulta lähtien.
- Harjoittelun laatuun Erän juniorijoukkueissa on myös osattu kiinnittää huomiota vuosi vuodelta yhä enemmän ja tämä kehitystyö jatkuu tulevaisuudessakin. Osin sen avulla ollaan seurana ansaittu sitä onnea, että täällä on aina ollut lahjakkaita ja motivoituneita pelaajia toisiaan kirittämässä. Tämä yhtälö on seuratasolla tuonut Erälle kärkipaikan juniorisarjojen SM-mitalitaulukossa kautta aikojen, mikä on osoitus pitkäjänteisestä hyvästä työstä.
Tärkeä näky horisontissa on myös seuran oma liigajoukkue, joka häämöttää kunnianhimoisimpien ja eniten satsaavien juniorien maalina.
- Joukkueputki aina liigajoukkueeseen asti on pelaajille asia, jota he kyllä arvostavat. Nyt sitten jatketaan junioripuolella vaan sitä, että kohdistetaan energiat oikein ja ollaan vielä fiksumpia kuin ennen, niin hyviä pelikausia on varmasti tulossa juniori-ikäluokissa jatkossakin ja ne voi yksittäisille pelaajille ja joukkueillekin kantaa vaikka kuinka pitkälle hyvänsä. Eli hyvillä mielin eteenpäin ollaan menossa, Ilkka Lehtinen myhäilee.

Lisätietoja on luvassa lähiaikoina C96-poikien ja C97-poikien omille sivuille.

20.05.2013 EräGaala huipensi kauden 2012 - 2013
20.05.2013 Salibandykoulujen tapahtumapäivä kruunasi kauden
16.05.2013 EräGaala Lauantaina 18.5. päättää kauden 2012-13!
12.05.2013 Kokenut valmennus luottaa nuoriin mestareihin
24.04.2013 Erä A-pojat on Suomenmestari!
17.04.2013 Erästä runsaasti pelaajia erilaisiin edustustehtäviin keväällä
15.04.2013 Juniorijoukkueilla kiireinen ja menestyksekäs viikonloppu takana!
08.04.2013 C-ja D-junioreille huippupuitteet, pääpaino taidossa
08.04.2013 A- pojat ja C97 SM-finaaliin, D99 Etelä-Suomen aluemestariksi!
08.04.2013 Erän vanhimpien poikien valmennuskuviot selvillä
30.03.2013 Erän A-pojat aloittivat välierät kotivoitolla
25.03.2013 Indians kaatui Otahallissa, Erän A:n mestaruusjahti jatkuu
22.03.2013 Erä taistelee nuorten välieräpaikasta lauantaina Otahallissa
18.03.2013 "Kun tänne päästiin, haluttiin pelata hyviä pelejä ja onnistuttiin"
18.03.2013 Erän liigakausi päättyi taistellen Tampereella
18.03.2013 Kaikki pelissä tänään Tampereella
15.03.2013 "Niskalaukaus jäi antamatta"
15.03.2013 Taistelu jatkuu - ratkaisu siirtyi maanantaiksi
15.03.2013 Tänään klo 18.30 Pasilassa! Erä - Classic
13.03.2013 Erä osoittautunut kovaksi palaksi Classicille - jo toinen voitto
13.03.2013 Illan Classic - Erä Nelonen Prolla ja VeikkausTV:ssä
10.03.2013 Strandberg torjui ensimmäisen play off -voittonsa
10.03.2013 Erä taisteli voitot tasoihin - perjantaina kotiottelu Pasilassa
10.03.2013 Toinen puolivälierä tänään klo 15 Mosahallissa
08.03.2013 Täplä jäi Tampereelle, taistelu jatkuu
07.03.2013 "Classic juuri sopiva haaste"
05.03.2013 Tulevana sunnuntaina playoff-taistelu Mosahallissa - Erä - Classic
04.03.2013 Erä - Classic puolivälierissä!
01.03.2013 "Laadukasta tekemistä alusta asti"
01.03.2013 Trillerivoitto Kooveesta avasi portin pudotuspeleihin
28.02.2013 "Veikkaus on meille kumppani ja mahdollistaja"
28.02.2013 Eeppinen Erä - Koovee: Vain toinen jatkaa
24.02.2013 "Ensimmäinen kierros paras yhdestä"
24.02.2013 Tappio Tampereella takaa huikean päätöskierroksen
23.02.2013 "Kolmannessa löytyi oikea tunnetila"
23.02.2013 Tahtoerä toi tärkeän voiton OLS:sta
22.02.2013 Tavoitteena neljä pistettä, play off -paikka ja kannattajien luottamus
21.02.2013 Edessä hieno runkosarjan huipennus
17.02.2013 Erä nolla, Peliveljet yhdeksän
16.02.2013 SSV:n vieraana taistelutappio, huomenna SPV:n kimppuun
16.02.2013 "Joukkueessa on hyvä höpinä"
15.02.2013 Erä haastaa viime kevään finalistit
11.02.2013 ERÄ-SPV JA KOKO PERHEEN LIIKUNTA JA SÄBÄRIEHA SUNNUNTAINA ENERGIA AREENALLA!
10.02.2013 "Maltettiin, yritettiin, uskottiin"
10.02.2013 Sitkeys palkittiin - Josba taipui lopulta
10.02.2013 Erä, Josba ja kolme taistelua
08.02.2013 Erä taisteli Loviisasta isot pisteet
07.02.2013 Erä taistelee perjantaina Loviisassa
31.01.2013 Petteri Bergman palaa ensi kaudeksi Erän liigajoukkueen ruoriin
30.01.2013 Erän strategia tähtää Suomen salibandykärkeen
29.01.2013 Mika Moilanen ja Aaro Koski Suomi-paidassa Ruotsin kimppuun
25.01.2013 Asenne löytyi mestarien vieraana
25.01.2013 Mestareita vastaan löydyttävä yritystä
25.01.2013 Hiihtolomasuunnitelmat tekemättä? Ei hätää.. Erän HIIHTOLOMALEIRI
23.01.2013 "Huonompia kaksinkamppailuissa, reagoinnissa ja omaan päähän tulemisessa"
23.01.2013 Erä mureni - Oilers osui 15 kertaa
22.01.2013 Oilersia vastaan pelattava huolellisemmin
21.01.2013 Erä ja Oilers taistelevat play off -paikoista Energia Areenalla
16.01.2013 Classic vaihteeksi Erää vahvempi
14.01.2013 Luonteva liito sakkasi Lappeenrannassa
14.01.2013 Erä tänään NST:n vieraaksi
11.01.2013 Laitila: "Kolmannessa pelattiin taas järkevästi"
11.01.2013 Erälle kolmas perättäinen - TPS taipui Mosahallissa
09.01.2013 Erä hakee perjantaina revanssia TPS:stä
05.01.2013 Erän peli luokkaa parempaa kuin syksyllä
05.01.2013 Erä taisteli komean voiton sarjakärki Happeesta
05.01.2013 Hirviteatteri lupaa viihdyttävää iltaa
03.01.2013 Nöyrää puolustamista, luovaa hyökkäämistä ja voitto Nokiasta
02.01.2013 Torstaina Nokia, lauantaina Happee
30.12.2012 Kaukalo kahluualtaana
24.12.2012 Erän syksyssä kaikkia laatuja
15.12.2012 Erä sinnitteli puoli peliä kiinni voitossa
14.12.2012 Fysiikkajaksolta Kooveen kimppuun
28.11.2012 Itsenäisyyspäivänä salibandytapahtuma Mosalla
25.11.2012 Milan Rantakari Salibandyliiton hallitukseen
18.11.2012 Erä viilettää voittoputkessa - OLS kaatui Oulussa
18.11.2012 Erä matkalla nousuvireisen OLS:n vieraaksi
14.11.2012 "Voittaminen alkoi jännittää"
14.11.2012 Toinen erä pohjusti maukkaan voiton Ilveksestä
13.11.2012 Erä kohtaa harvinaisen vastustajansa Energia Areenalla
12.11.2012 Cup taputeltu, seuraavaksi Ilveksen kimppuun
11.11.2012 Erän huima kiri oli yllättää Peliveljet Cupin puolivälierässä
09.11.2012 Sitkeä taistelu jäi ilman palkintoa
09.11.2012 "Kasassa kaikki elementit laadukkaaseen salibandyotteluun"
08.11.2012 Mika Moilanen Suomen MM-joukkueeseen
07.11.2012 Tauko ohi - Erä ja SSV iskevät yhteen Mosahallissa
07.11.2012 Moilanen, Aro ja Vettenranta taistelivat Suomen puolesta
01.11.2012 Hengenvetoviikon jälkeen häämöttävät SSV ja SPV
29.10.2012 Erän cuptie vie seuraavaksi Seinäjoelle
27.10.2012 Erä aloitti cupmestaruuden puolustamisen
27.10.2012 Erä hakee Cupin jatkopaikkaa Loimaalta
24.10.2012 Tor pakotti Erän pallottomaksi joukkueeksi
24.10.2012 Erästä ei tänään loistavan Loviisan pysäyttäjäksi
24.10.2012 Moilanen, Aro ja Vettenranta Suomi-paidassa
23.10.2012 Atomikaupungin ylpeys keskiviikkona Mosahalliin
20.10.2012 Tappio sisuunnutti, paikallispeli sytytti
19.10.2012 Erä taisteli voiton Tapiolasta
19.10.2012 Mosan Omat tänään Tapiolaan
17.10.2012 "Peiliin katsomisen paikka"
17.10.2012 Pohjakosketus Mosahallissa

Näytä lisää »