Erän kiri jäi kesken Joensuussa
25.02.2012 Syksyllä Mosahallissa Erä kukisti Josban 14-3, mutta kauden keskinäiset pisteet menivät tasan kun Josba oli tänään Joensuussa parempi maalein 6-4 (4-1, 1-1, 1-2). Erä pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa ensi perjantaina klo 18.30 Mosahallissa, jonne vastustajaksi saapuu liigakarsintaan valmistautuva FBT Pori.
Erä matkusti tänään Joensuuhun vain 15 kenttäpelaajan voimin kun juniori-ikäiset taistelivat samaan aikaan Mosahallissa nuorten SM-sarjapisteistä TPS:aa vastaan. Apu ei valitettavasti riittänyt sarjakärjen viedessä pisteet Turkuun. Sami Lehtinen laukoi ylivoimalla nopean johdon, mutta heti seuraavassa vaihdossa peli oli tasan, ja 11 minuutin kohdalla Josba johti jo 3-1 Tatu Erosen maalattua kahdesti. Ensimmäiselle tauolle mentiin tilanteessa 4-1 Josban rankaistua vielä Pekka Ahosen jäähystä.
Hallinta toi liian vähän maaleja
Toiseen erään Erä tuli hallitsevana, ja asiaan saattoi vaikuttaa myös Josban Tatu Erosen valitettava loukkaantuminen avauserän lopulla. Josban saatua kaksiminuuttiset Tommi Aro laukoi Sami Lehtisen syötöstä Erän toisen ylivoimamaalin, mutta ero pysyi ennallaan Perttu Puskan päästyä tekemään kotijoukkueelle viidennen osuman, Vastaava toistui kolmannessa erässä, jonka alkupuolella Tommi Vappula iski Pekka Ahosen syötöstä 5-3. Tomi Palinin kakkonen työntämisestä kuitenkin kostautui Josban ylivoimakuvion jauhettua tilanteeksi 6-4. Erä otti aikalisänsä runsaat neljä minuuttia ennen loppusummeria, ja heti pallon päädyttyä omille juoksi Tomi Ikonen maaliltaan vaihtoon. Kuudella viittä vastaan Tommi Vappula osui Sami Lehtisen syötöstä illan toisensa, mutta toista kertaa temppu ei enää onnistunut ja taululle jäi play off -paikastaan taistelevan Josban 6-4-johto.
Iiskola pitkästä aikaa pelillä
- A:n peli koettiin siinä määrin tärkeäksi että pojat jäivät pelaamaan sen, valmentaja Teemu Kalinainen taustoitti kapeaa kokoonpanoa. - Lisäksi Ilari Heikkinen jäi kotiin lepuuttamaan kipeää jalkaansa. Plussaa oli Tuomas Iiskolan paluu kokoonpanoon pitkän poissaolon jälkeen. - Iiskolan jalassa on ollut murtuma joulukuun puolivälistä asti ja hän oli nyt kokoonpanossa ensi kertaa sen jälkeen. Pelasi pari erää pakkina ja haki tuntumaa. Alkuun oli tietysti hieman kankeaa, mutta otteet paranivat tasaisesti kohti loppua. Teemu Kalinainen myönsi, että avauserässä päästetyt maalit olivat pisteiden kannalta tänään liikaa. - Josban ensimmäisessä erässä hankkima etumatka osoittautui liian vaikeaksi kuroa kiinni varsinkin kun tuomarit minun mielestäni rokottivat pallonhallinasta jo toisessa perättäisessä pelissä, valmentaja ihmetteli.
Ammattiylpeyttä mitataan päätöskierroksella
Erä on nyt pelannut yhdeksän perättäistä liigaottelua ilman voittoa eikä saldo tietenkään tyydytä, vaikka panos viimeisiltä kierroksilta pudotuspelipaikan varmistuttua puuttuukin. Ammattiylpeys ja velvollisuus faneja kohtaan nousevat esiin ensi perjantaina Mosahallissa FBT Poria vastaan.
|