Perjantain isossa illassa panoksena Suomen Cupin finaalipaikka
30.11.2011
Panoksena on ei enempää eikä vähempää kuin Suomen Cupin finaalipaikka kun Erä ja NST ottavat yhteen perjantaina klo 18.30 Mosahallissa. Illan voittaja ja voin voittaja etenee tammikuussa Tampereella pelattavaan loppuotteluun tavoittelemaan cupvoittoa ja kymmenen tuhannen euron shekkiä.
Erä on voittanut Suomen Cupin kausilla 2007 - 2008 ja 2009 - 2010. Viime kaudella finaalipaikka oli muutama minuutin päässä kunnes SPV osoittautui välierän viime hetkillä Erää vahvemmaksi nostattaen nälkää ja näyttöhalua tälle kaudelle.
Erä lähtee perjantaihin terveellä asenteella kun tiukka viime viikko liigassa toi kielelle sekä voiton makeutta että tappion karvautta. Oilers-tasapelin ja Classic-tappion jälkeen Mosan Omat kykenivät kukistamaan vieraissa TPS:n ja kotona Josban, mutta häviö mestari SSV:lle muistutti, että kehitettävää on vielä paljon.
Erän tehomiehiä syksyn liigakierroksilla ovat olleet odotetusti Mika Moilanen ja Tuomas Iiskola, mutta kaksikon kantaan sisäisessä pistepörssissä ovat nousseet Jere Oksanen ja Tomi Palin perässään pakkien pistehai Tommi Aro.
Erän ja NST:n kauden ensimmäinen kohtaaminen koettiin lokakuun lopulla Lappeenrannassa, jossa liiganousija tai pikemminkin liigaanpalaaja näytti vaarallisuutensa nousemalla kolme kertaa tappioasemasta tasoihin. Vasta Tom Strömstenin rystylaukaus päätöserän puolivälissä ratkaisi tuolloin pisteet Erälle. Alakanttiin esiintynyt NST on ottanut kauden liigapeleistään vasta kaksi voittoa, mutta perjantaita ajatellen merkitsevää on, että toinen niistä tuli juuri viime kierroksella NST:n kaataessa vieraissa Loviisan 5-4.