Erän maalinsuulla nuoria lahjakkuuksia ensi kaudella

15.04.2012

Tapanilan Erän liigajoukkueen ensi kauden maalivahtikaksikkona tulee olemaan kaksi 1991-syntynyttä huippulahjakasta maalivahtia. Päättyneellä kaudella Tomi Ikosen parina ollut Erän oma kasvatti Santtu Strandberg jatkaa joukkueessa.

santtu_strandberg.jpgSanttu Strandberg oli viime kaudella kokoonpanossa 25 runkosarjan ottelua, joista pelasi seitsemässä. Keväällä Erän rämpiessä liigaotteluissa voitotonta sarjaa, oli hän pelaamassa helmikuussa maalinsuulla niissä otteluissa (Oilers ja Classic), joita Erä ei hävinnyt. Kaudella 2010-2011 Strandberg oli Erä Akatemian 1. divisioonan joukkueen ykkösmaalivahti ja A-junioreissa tärkeä osa finaaleissa pelannutta joukkuetta.

"Santtu on osoittanut tällä kaudella ja jo aiempina kausina olevansa vastuun arvoinen. Viesti joukkueelta ja valmennukselta oli selvä: Santtuun luotetaan, joten hän ansaitsee lisää vastuuta ensi kaudella.", manageri Jari Oksanen kertoo.

Toisena maalivahtina liigajoukkueessa aloittaa ensi kaudella 52 liigaottelun kokemuksella Joensuun Josban kasvatti Arttu Puska. Päättyneellä kaudella Puska nähtiin Erän liigajoukkueen kokoonpanossa kolme kertaa. Puska siirtyi Erään 1,5 vuotta sitten A-junioreihin. Tällä kaudella hän oli Erän A-poikien kapteeni ja pelasi lähes kaikki ottelut. Vaikka Erän A-pojat sijoittuivat runkosarjassa vasta sijalle kahdeksan, oli joukkueella vähiten päästettyjä maaleja koko sarjassa. Puska oli jo kaudella 2007-2008 vasta 15-vuotiaana Josban ykkösmaalivahti, mutta tekee nyt uuden tulemisen liigaympyröihin. Puska on pelannut myös U19-maajoukkueessa.

 "Puska oli päättyneellä kaudella A-nuorten tärkein yksittäinen pelaaja. Artun olisi halunnut usea muukin joukkue liigasta ja divarista eri puolilta Suomea, mutta hän halusi jäädä meille", Oksanen jatkaa.

Ensi kaudella molemmat maalivahdit tulevat taistelemaan tasapäisesti peliajasta liigajoukkueen maalinsuulla. "Lähtökohdat ovat hyvät, sillä molemmat maalivahdit ovat ikäisekseen kuitenkin kokeneita. He pystyvät varmasti 21-vuotiainakin maalivahteina olemaan liigajoukkueen kantavia voimia.", Oksanen sanoo luottavaisena.

Päättyneelle kaudelle Erän tolppien väliin tullut kokenut Tomi Ikonen ei jatka Erässä. Ikosen kanssa keskusteltiin myös pitkään jatkosta, mutta loppujen lopuksi Erän liigajoukkue päätti antaa mahdollisuuden nuorelle tulevaisuuden kaksikolle. Asiaa harkittiin pitkään, eikä päätös ollut helppo, mutta lopulta päätettiin antaa nuorille lupauksille mahdollisuus lunastaa paikkansa liigassa. Junioreissa vuoroaan odottaa myös nuorten maajoukkuemaalivahti Markus Laakso.

Ratkaisu on osa seuran strategiaa, jossa halutaan rakentaa menestys vahvasti omien kasvattien ympärille. Samalla konsepilla Erä nousi mitalijoukkueeksi 2007-2010. Nyt ollaan uuden prosessin vaiheessa, jossa rakennetaan tulevaa menestysryhmää.
"Toki haluamme myös voittaa ja menestyä. Erä on aina kentällä voittaakseen. Tiedämme ettei siihen ole kuitenkaan oikoteitä. Täydennämme ryhmää pelaajilla, jotka ryhmälle ovat vahvistuksia tai joiden odotusarvo on tulevaisuuden kohdalta korkea, aivan kuten aikaisemminkin on toimittu Erässä. Jos omasta talosta löytyy mitat täyttäviä kavereita, niin haluamme tarjota ehdottomasti heille mahdollisuuksia. Kaikkeen tähän liittyy vahvasti junioripuolen uudistuksetkin koko seurassa. Haluamme pystyä tuottamaan jatkossa entistäkin parempia ja valmiimpia pelaajia Salibandyliigaan. Pelaajia, joilla on olemassa sininen sydän ja jotka ovat kasvaneet antamaan kaikkensa logolle.", manageri Jari Oksanen päättää.

Edustuksella on nyt sopimus 20 pelaajan kanssa ja muutaman kanssa neuvotellaan edelleen. Lopullinen joukkue tiedotetaan lähiaikoina.

Kuva: Mikko Hyvärinen

16.05.2013 EräGaala Lauantaina 18.5. päättää kauden 2012-13!
12.05.2013 Kokenut valmennus luottaa nuoriin mestareihin
24.04.2013 Erä A-pojat on Suomenmestari!
17.04.2013 Erästä runsaasti pelaajia erilaisiin edustustehtäviin keväällä
15.04.2013 Juniorijoukkueilla kiireinen ja menestyksekäs viikonloppu takana!
08.04.2013 C-ja D-junioreille huippupuitteet, pääpaino taidossa
08.04.2013 A- pojat ja C97 SM-finaaliin, D99 Etelä-Suomen aluemestariksi!
08.04.2013 Erän vanhimpien poikien valmennuskuviot selvillä
30.03.2013 Erän A-pojat aloittivat välierät kotivoitolla
25.03.2013 Indians kaatui Otahallissa, Erän A:n mestaruusjahti jatkuu

Siirry arkistoon »