Kausi 90-91 I-divisioonassa liigakarsintojen kautta

Ensimmäinen sarjakausi Erän miesten joukkueelta käynnistyi liigakarsinnoilla elokuussa 1990. Edellisellä kaudella 89-90 Lemonin joukkue oli pelannut I-divisioonassa ja kauden päätteeksi joukkue siirtyi Tapanilan Erään perustaen samalla seuran ensimmäisen salibandyjaoston. Ennen sarjakauden alkua 90-91 jouduttiin kuitenkin elokuussa järjestämään liigakarsinnat, joihin osallistui 4 joukkuetta, mm. Roller Team Vaasasta ja Lemonin paikan perinyt Erä. Lemonin taustoja olivat pyörittäneet Yrjö Kokljuschkin, Mika Kirvesmäki ja Markku Rantala, joka taas oli aikanaan ollut perustamassa Roller Teamia. Nämä kolme henkilöä toivat salibandyn Erään. Erä ei kuitenkaan noussut liigakarsinnoissa liigaan, vaan jäi I-divisioonaan, josta putosi kauden päätteeksi II-divisioonaan.

Kausi 91-92 II-divisioonassa ja kauden lopuksi jälleen fuusio

Toisena sarjakautena Erän miesten joukkue pelasi II-divisioonassa ja joukkueen taustoja hoitivat edelleen Kokljuschkin ja Kirvemäki. Lopputulos oli II-divarin D-lohkon neljäs. Kauden päätyttyä SC Tylyn I-divisioonan miesten joukkue fuusioitui Erään.

Kausi 92-93 I-divisioonassa

Kolmannelle kaudelle SC Tylyn miesten I-divisioonajoukkue yhdistyi Erään ja näin miesten edustusjoukkue pääsi yhtä sarjatasoa ylemmäs ja entisestä edustusjoukkueesta tuli kakkosjoukkue. Kausi I-divisioonassa onnistuikin erinomaisesti, sillä sijoitus oli kolmas ja joukkue nousi karsintojen kautta SM-sarjaan. Karsinnoissa Jyväskylän Liffe kaatui otteluvoitoin 2-0. Joukkueen tehopelaajana oli vuoden 2000 purjehduksen olympiavoittaja Thomas Johansson.

Kaudet 93-94, 94-95 ja 95-96 SM-sarjassa / Salibandyliigassa

SM-sarjajoukkueen valmennuksesta vastasi pitkänlinjan eräläinen Mika "Hilu" Hilska. Menestys oli kuitenkin vaisua ja sijoitus vasta 11. ja edessä oli karsinnat, joissa vastaan asettui Espoon Oilers. Ottelusarjan ensimmäisen ottelun Oilers vei 3-6, toisen Erä 6-4 ja viimeisessä ottelussa jouduttiin rangaistuslaukauskilpailuun, jonka Oilers voitti 3-0 ja koko ottelun 2-1, joten Erä matkasi takaisin I-divisioonaan. Kauden päätteeksi tapahtui kuitenkin taas 90-luvun perinteinen seurafuusio, kun Synkkä Uhman SM-sarjajoukkue fuusioitui Erän organisaation ja siitä tuli jälleen uusi edustusjoukkue.

SM-sarja muuttui tällöin myös salibandyliigaksi ja kaudesta 94-95 tuli erittäin onnistunut Erälle. Valmennusvastuu oli mm. myöhemmin Salibandyliigan toimitusjohtajana toimineella ja myös usean vuoden Erässä vaikuttaneella Risto Kauppisella. Erä sijoittui runkosarjassa viidenneksi ja selvisi playoffeihin. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Joensuun Josba ja hyvin mennyt kausi katkesi turhan nopeasti (ottelut Josballe 1-6 ja 2-3). Joukkueen tähtenä oli tällöin kauden päätteeksi Euroopan mestaruutta Suomen maajoukkueessa juhlinut Juha Niinikoski. Muita nimimiehiä olivat Vesa Harjunpää ja Timo Suonpää sekä maalivahti Tommi Lindberg.

Seuraavasta kaudesta 95-96 alkoi miesten edustusjoukkueen totaalinen alamäki, kun runkosarjassa sijoitus oli kymmenes ja jälleen jouduttiin karsintoihin. Tällä kertaa vastaan asettui Agricolan Staga ja jälleen karsinnat olivat äärimmäisen jännittävät, vaikka Staga nousikin otteluvoitoin 3-0. Kaksi ensimmäistä ottelua se voitti niukasti 4-3, joista toisen jatkoajalla. Myös viimeisessä ottelussa mentiin tasatahtia 4-4 aina rangaistuslaukauskilpailuun asti, jonka Staga vei 3-0 ja koko ottelun 5-4. Näin Erä putosi jo toisen kerran pääsarjatasolta rangaistuslaukauskilpailussa ja pettymys oli suuri. Joukkueen paras pistemies oli Jouni Nurmi.

SM-sarjan/liigan maratontaulukkoon Erän saldoksi on kolmen siellä vietetyn kauden jälkeen jäänyt saldoksi 66 ottelua, joista 22 voittoa, 5 tasapeliä ja 39 tappiota, maalisuhteen ollessa 238-299.

Kausi 96-97 I-divisioonassa ja matka alaspäin jatkui

Joukkue muuttui seuraavalle kaudelle runsaasti nimimiesten siirryttyä muihin liigaseuroihin ja matka jatkui myös I-divisioonasta alaspäin, kun sijoitus oli divisioonan viimeinen eli 12. Valmentajana toimi Tero Sipilä, joka oli myös pelannut Erän edustusjoukkueessa aiempina kausina. Kyseisenä kautena tapahtui myös salibandyhistoriaan jäänyt ottelu maarianhaminalaisen Håwen ja Erän välillä. Suurin osa eräläisistä valmentajaa myöden löysivät itsensä Tukholmasta, kun taas pelikentälle asti selvisivät vain 3 kenttäpelaajaa ja maalivahti. Jotta ottelu saatiin pelattua, piti joukkueenjohtaja Hilskan ja bussikuskin vetää pelipaidat ylleen, ja kyyti oli kylmää 23-1. Joukkueen parhaita pelaajia olivat Antti Hyvärinen sekä Erän edustuksen pitkäaikaisin pelaaja Jani "Allu" Halvari.

Kausi 97-98 II-divisioonassa ja hissiliike jatkui

II-divisioonaan Erän edustus uudistui jälleen paljon, valmentajana aloitti usean vuoden aladivisioonien Mosan Erän joukkueessa vaikuttanut Juha Depner ja joukkueenjohtajana toimi Jari Roine. Suurin osa Mosan Erän pelaajista myös siirtyi edustuksen riveihin. Muutos joukkueessa muutti myös suunnan ja II-divisioonan 4. lohkon ykkössija tuli selkeästi ilman ainuttakaan tappiota. Kolme parasta pistemiestä olivat Juha Repo, Jarkko Ek ja Jani Halvari. Visiitti kakkosessa jäi siis lyhyeksi ja menestystä piti lähteä hakemaan I-divisioonasta…

Kausi 98-99 ja I-divisioonasta tuli ranskalainen visiitti

Joukkue pysyi suurin piirtein samana ja kesä harjoiteltiin tiivisti, mutta silti jotain oli vikana. Kesän alussa Roine väistyi joukkueenjohtajan paikalta ja edelliskauden kolmosmaalivahtina toiminut Janne Haapamäki jatkoi hänen tehtäviään. Pelit eivät lähteneet kulkemaan millään ja ennen joulua 1998 salibandyjaoston johtokunta vapautti valmennuskaksikko Juha Depnerin ja Tero Holopaisen työstään ja loppukaudeksi valmennusvastuun otti Petri Siberg, joka ei polvivammojensa takia enää pystynyt pelaamaan kentällä. Hänen apunaan toimi pelaajavalmentajana Markku "Ransu" Rantala. Vaihto hieman piristi joukkuetta, mutta ei saanut nostettua sitä syvästä suosta. Kausi päättyi 11. sijaan ja hissiliike jatkui jälleen II-divisioonaan. Pisteiden tekeminen lepäsi lähinnä Eero Pyyn ja Jani Halvarin harteilla.

Kausi 99-00 II-divisioonassa ja uusi tuleminen alkoi

Joukkue hajosi edellisen kauden päätteeksi pahasti ja tilanne näytti kriittiseltä vielä toukokuun lopussa. Tällöin mukaan astui nykyinen joukkueenjohtaja Jari Oksanen, joka toimi salibandyjaoston johtokunnassa. Hän siirtyi joukkueeseen maalivahdiksi ja samalla joukkueenjohtajaksi ja sai neuvoteltua Petri Sibergin jatkamaan valmentajana ja joukkue kasattiin yhdistämällä III-divisioonassa pelannut Erä III:nen, jossa pelasi useita Erän vanhoja junioreita, ja edellisen edustusjoukkueen jääneet rippeet. Apuvalmentajan paikan otti Erä III:sta luotsannut Tomi Aaltonen. Kausi olikin taas myötätuulinen ja vaikka kärki olikin neljän joukkueen kesken erittäin tasainen, Erä otti ykköspaikan tasaisilla esityksillä. Kauden päätteeksi juhlittiin taas nousua sarjaporrasta ylöspäin.

Kausi 00-01 I-divisioonassa vihdoin menestyksekäs

Erällä oli edessä kolmas yritys viiden kauden sisällä I-divisioonassa ja hissiliike oli saatava pysäytettyä. Uudet tuulet toivat valmennuskaksikoksi Mika "Huuli" Sandellin ja Jussi "Spädä" Tiaisen. Heidän myötä myös pelaajapuoli vahvistui merkittävästi ja vihdoin menestystäkin alkoi tulla. Jälleen sarjan kärki oli tasainen, mutta Erä oli selkeästi joukkueista tasaisin, vaikka jalkeilla oltiin varsin nuorella ryhmällä. Runkosarjan itälohkon voitto tuli hienosti ja jatkosarjaan lähdettiin tosissaan taistelemaan paikasta liigakarsintoihin. Usea pieni asia kuitenkin klikkasi ja vaikka runkosarjassa oli tullut 22 ottelussa vain neljä tappiota, tuli jatkosarjassa viidessä ottelussa viisi kertaa takkiin ja kausi oli ohi ennen kuin kukaan sitä edes oikein tajusikaan. Eniten pisteitä tekivät Sami Strömsten ja Simon Riihelä.

Kauden päätteeksi Sandell siirtyi HIFK:hon ja valmennus uudistui totaalisti, kun Oksanen houkutteli Lasse Erikssonin Erään ja mukana tuli myös Petteri Bergman ja Juki Hokka. Joukkue nuorentui entisestään ja harjoittelua lisättiin merkittävästi.

Kausi 01-02 I-divisioonassa jälleen hyvä

Erän hissiliike oli saatu pysäytettyä ja vaikka Sandellin myötä joukkueesta lähti muutamat avainpelaajat liigaan, saatiin joukkueeseen hankittua lupaavia A-juniori-ikäisiä pelaajia. Koko kausi oli hieman ailahteleva, mutta Lasse Eriksson ja koko valmennustiimi (Bergman, Hokka) toivat joukkueeseen aivan uuden ilmeen: harjoitusmäärä kasvoi ja otteessa oli ripaus ammattimaisuutta. Erä pysyi jatkuvasti aivan kärjen tuntumassa, vaikka itälohkossa NST menikin menojaan. Ylempään jatkosarjaan Erä lähti kolmannelta sijalta, jossa kaksi ensimmäistä ottelua voitettiin, mutta kolmannessa "kuolemanottelussa" vastaan asettui kakkosena ollut TPK, joka oli niukasti maalilla parempi. Kauden parhaat pistemiehet oli Juhannustiellä asunut kaksikko Pasi Laitila ja Olli Oilinki.

Näin ollen liigakarsintapaikka (sijat 1. ja 2.) jäivät jälleen haaveeksi. Joukkue oli kuitenkin nuori, joten kokemattomuuden piikkiin voitiin laittaa osa ratkaisuhetkien epävarmuudesta ja toinen kautta sotkenut tekijä oli, että lähes 10 pelaajaa oli eri vaiheissa kauden aikana armeijan harmaissa. Eriksson ja koko valmennustiimi teki kuitenkin jatkosopimuksen jo hyvissä ajoin keväällä ja kaikki tärkeät runkopelaajat päättivät myös jatkaa seuraavalla kaudella.

Kausi 01-02 pelattiin ja harjoiteltiin evakossa, sillä legendaarinen kuplahalli "Mosahalli" purettiin kauden alussa uuden hallin alta pois, joten Erän kotiottelut pelattiin naapurissa jo edesmenneessä Liikuntakeskus K3:ssa Helsingin Suutarilassa.

Kausi 02-03 täysosuma ja nousu takaisin liigaan

Kauteen 2002-2003 valmennustrio rakensi joukkueesta juuri sellaisen kuin halusivat ja systemaattinen harjoittelu aloitettiin jo aikaisin toukokuussa 2002. Kesän kova harjoittelu ja joukkueen erinomainen yhteishenki näkyikin kauden aikana kentällä. Erä paukutteli maaleja näytöstyyliin vastustajien hölmistellessä kuinka edelliskauden haparoiva Erä oli muuttunut totaalisesti tälle kaudelle. Erä niittaisi kauden 27 divariottelussa peräti 255 maalia eli lähes kymmenen per ottelu. Tappiota kaudelle sattui vain kaksi ns. tilastotappiota ja divarin itälohkon kärkipaikka tuli 13 pisteen erolla NST:hen. Pistepörssiä dominoi Pasi Laitila, joka voitti 54 tehopisteellä itälohkon pörssin. Koko kaudella hän hakkasi tehot 26+41=67 pistettä. Oilinki tuli jälleen hyvänä kakkosena.

Nuoret pelaajat olivat nyt kasvaneet miehen mittoihin ainakin divarin mittapuussa ja joukkue hankki itselleen sen mitä halusi ja sen minkä se ansaitsikin: liigakarsintapaikan. Vastaan asettui länsilohkon selkeä ykkönen SB-Pro Nurmijärveltä. Erä oli kauden aikana kohdannut harjoitusotteluissa Pron kolmesti ja tuloksena oli kaksi tasapeliä ja yksi voitto. Lähtöasetelmat olivat mielenkiintoiset ja henkistä sodankäyntiä joukkueiden välillä käytiin todella paljon.

Karsinnat käynnistyivät Erän kotiedulla ja ensimmäisessä ottelussa Mosahallin katsomo pullisteli täynnä salibandyfaneja. Yleisö sai todellista viihdettä, sillä lähes kolme erää näytti, että Pro vie ottelun, mutta aivan ottelun lopussa Erä tuli kahden maalin takaa tasoihin ja jatkoajalla nuori Lauri Kapanen niittasi ratkaisun. Toinen ottelu Nurmijärvellä oli yhtä kiihkeä ja ratkesi vasta rankkareissa Erälle. Kolmanteen otteluun Tapanilaan saapui peräti 500 katsojaa ja hallin yleisökapasiteetti tuli testattua. Ottelu oli yhtä viihdyttävä kuin kaksi edellistäkin ja tälläkin kertaa ratkesi vasta viime minuuteilla, Erän Sami Lehtisen niitatessa voittomaalin. Otteluvoitoin 3-0 Erä saattoi juhlia liiganousua! Vasta 18-vuotias Lauri Kapanen nousi karsintojen aikana Erän yhdeksi sankariksi iskien peräti seitsemän maalia.

Kausi 2003-2004 liigassa tapahtumia täynnä

Erän nousu monen vuoden tauon jälkeen liigaan oli loistava suoritus, mutta itse kausi liigassa jäi hieman pannukakuksi. Tauon jälkeisestä ensimmäisestä liigakaudesta tuli kuitenkin monella tapaa ikimuistettava, mutta ei niinkään pelillisistä esityksistä. Joukkue kyllä taisteli urhoollisesti liigapisteistä, mutta päätyi kauden jälkeen 10. sijalle karsintoihin. Kauden aikana lukuisat ottelut päättyivät maalin tai kahden tappioon, joissa vastustaja meni viime minuuteilla ohi - lähinnä kokemuksella jyräten. Erän kokemattomuus heijastui selvästi otteissa. Liigakarsinnoissa paikka auringossa säilytettiin kuitenkin varmoin ottein, kun NST:n pyristelyt tyrmättiin puhtaasti otteluvoitoin 3-0. Erän parhaana pistemiehenä kauden aikana esiintyi Kapanen saalistaen 48 pistettä. Sami Lehtinen ja Pasi Laitila olivat seuraavat tehomiehet.

Kaudesta kuitenkin jäi monelle päällimmäisenä mieleen vastuuvalmentaja Erikssonia koskeneet tapahtumat. Ensin marraskuussa Erä ja Eriksson saivat peräti aukeaman verran palstatilaa Ilta-Sanomista, hänen jätettyään myöhässä olleet pelaajat pelimatkalla huoltoasemalle. Kun tämän tapauksen tomut olivat jo laskeutuneet, Mosan mäeltä kajahti uudestaan. Erän salibandyjaoston johtokunta vapautti Eriksson tehtävistään tammikuussa 2004. Syynä ei ollut syksyllä tapahtunut bussiepisodi, vaan koko kauden kestäneet ongelmat joukkueen valmennustiimin sisällä. Näitä ongelmia oli yritetty paikkailla jo aiemmin syksyllä, mutta pinnan alla kyti koko ajan. Pitkän selvitysprosessin jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi aloitteen tehneen Erikssonin sopimuksen purkaminen. Tämän johdosta fyysinen valmentaja Juki Hokka vetäytyi myös valmennustiimistä. Joukkueen valmennusvastuun loppukauden ajan kantoi Petteri Bergman, jonka avuksi liittyi Petri Hartman.

Kyseistä tapahtumasarjaa puitiin vielä pitkää netissä ja lehtien palstoilla, jossa eri osapuolten lausunnot olivat osittain ristiriidassa keskenään. Erän taholta ei asialla lähdetty retostelemaan, koska sisäisesti kyllä tiedettiin missä mentiin ja mitkä asiat johtivat ko. ratkaisuun. Joukkueen pelaajistokin joutui koko alkukauden olemaan tämän myllerryksen keskellä, mutta loppukevättä kohden toiminta saatiin selkiytymään ja tilanne rauhoittumaan. Seuraavaan kauteen lähdettiinkin lähes samalla miehistöllä ja loppukauden valmennuksella, jotka olivat monissa liemissä keitetty vastoinkäymisten varalle.

Kausi 2004-2005 toi playoff-paikan

Toinen peräkkäinen kausi liigassa meni joukkueelta hieman ailahtelevasti. Aina silloin tällöin tuli peleissä suuria notkahduksia, mm. Pasilassa SSV:tä vastaan, missä joukkue teki mm. oman maaliin tyhjiin siirretyn rangaistuksen aikana. Myös sarjanousija SPV höykytti nuoria eräläisiä Pohjanmaan vieraspelireissulla. Mutta runkosarjaan mahtui loistohetkiäkin, sillä mm. mestari-SSV voitettiin kahdesti Mosahallin hornankattilassa upeiden esitysten päätteeksi.

Loppua kohden Erä alkoi kuitenkin vakiinnuttaa paikkaansa playoffseissa. Tämä pieni hyvänolontunne kostautui ja runkosarjan loppu olikin varsinaista tervanjuontia ja se päättyikin kolmeen peräkkäiseen tappioon, jonka takia sijoitus tippui seitsemänneksi. Tällä oli lähinnä merkitystä siltä osin, että seuraavan kauden liigassa menetettiin yksi kotiottelu, koska kuusi parasta sai yhden kotipelin enemmän. Playoffseissa käytiin kuitenkin hyvä taistelu pronssijoukkue-Classicia vastaan. Kaksi ensimmäistä ottelua ratkesi vasta rankkareilla, toinen Classicille toinen Erälle. Kaksi viimeistä ottelua menivät niukasti kokeneemmalle tamperelaisryhmälle. Eräläiset saattoivat kuitenkin olla tyytyväisiä siihen, miten hyvin he laittoivat yhdelle mestarisuosikeista kampoihin.

Valmennuksesta vastasivat kesken edelliskautta päävalmentajaksi noussut Bergman ja hänen apunaan Petri Hartman, joka vastasi myös fysiikkavalmennuksesta ja uutena mukaan liittyi Harri Lind, joka oli tuttu kasvo aiemmin mm. Erän naisten liigajoukkueen valmennuksesta.

Erän pistepörssin TOP3:sen muodostivat Lauri Kapanen (40+23=63), Jani Kukkola (34+19=53) ja Pasi Laitila (22+24=46).

Kausi 2005-2006 antoi kokemusta koko ryhmälle

Kaudelle 05-06 Erä sai jalkeille todella kilpailukykyisen ryhmän. Sama valmennustiimi jatkoi edelleen, koska he olivat tehneet koko ajan nousujohteista ja hyvää työtä joukkueen kehittämiseksi. Edellisten kahden kauden liigajoukkueesta tärkeä runko jatkoi edelleen ja joukkue sai myös merkittäviä vahvistuksia, ehkä tärkeimpänä maalivahti Jani Naumasen Josbasta. Myös Joni Niirasen piti liittyä joukkueeseen, kun hän pelasi edelliskauden Sveitsissä. Siellä hän oli kuitenkin loukannut selkänsä, joten koko kausi meni sitä kuntouttaessa ja yhtään peliä Erässä ei ehtinyt kertyä.

Kauteen mahtui monta vuoristorataa, sillä esimerkiksi kausi alkoi kahdella tappiolla, jota seurasi neljä voittoa ja sen perään peräti seitsemän tappiollista ottelua. Tappioputken aikana valmennuksen kanttia varmasti testattiin, mutta penkki ei missään vaiheessa heilunut heidän allaan. Joukkueessa tehtiin erinomaista työtä ja tappioputket olivat monien sattumien summia, sillä syksyyn mahtui tukku loukkaantumisia ja lisäksi avainpelaajista mm. Lauri Kapanen ja Jani Kukkola olivat armeijan harmaissa.

Keväällä käytiin kovaa taistoa neljän joukkueen kesken kahdesta viimeisestä playoff-paikasta. Erä varmisti paikkansa toiseksi viimeisessä ottelussa ja lopulta sijoittu kahdeksanneksi ja vastaan tuli runkosarjan selkeä ykkönen Oilers. Avausottelun Oilers vei selkeästi, mutta toisessa ottelussa Mosahallissa kaikkien yllätykseksi Erä vei 9-8 voiton, vaikka Oilers-leirissä ja mediassa oli hehkutettu ottelusarjan menevän suoraan 3-0 öljymiehille. Tapiolassa kolmannessa pelissä Erä jäi vailla mahdollisuuksia ja kotiottelussa Oilers meni jatkoon voittaen lukemin 6-8. Lopulta Oilers jyräsi mestaruuteen häviämättä enää yhtään playoff-ottelua.

Runkosarjassa Erän kultapoika Lauri Kapanen iski 29 ottelussa tehot 53+31=84 sijoittuen pistepörssin kolmanneksi Oilersin Jaakko Hintikan ja Tero Tiitun perään. Pisteitä takoivat tutusti myös Laitila (34+17=51) ja Kukkola (18+20=38). Puolustajista Erän ykköspariksi nousivat, myös pisteiden valossa, Saku Lehti ja Jussi Kosola. Joukkueeseen liittyi täksi kaudeksi myös Jani Helenius, joka pystyi loukkaantumisten takia pelaamaan vain 13 ottelua, tehden niissä kuitenkin 19 pistettä.

Kausi 2006-2007 ja täysosuma

Edelliskauden päätteeksi Erä menetti Kapasen, Kukkolan ja Lehden paikallisvastustaja SSV:hen. Mediassa ja salibandypiireissä povattiin Erälle vaikeaa kautta ja karsintoja tai jopa suoraa putoamista. Erä-leirissä tiedettiin kuitenkin omat vahvuudet ja lähtijöistä huolimatta kasassa oli edelleen hyvä nippu, joka oli edelliskaudella kerännyt rutkasti kokemusta. Lisäksi Niiranen liittyi mukaan joukkueeseen täydessä iskussa ja Helenius sai vammansa kuntoon, niin he muodostivat yhdessä Pasi Laitilan kanssa Erän pelätyn ykköskentän.

Valmennusvastuun jakoivat nyt kahdestaan Bergman ja Hartman. Joukkue harjoitteli hyvän kesän ja oli valmiina liigan alkaessa. Alku sujui kuitenkin kangerrellen, kun aina voiton jälkeen tuli heti pistemenetyksiä. Voittoputkeen joukkue pääsi vasta joulukuun koittaessa, kun ennen joulutaukoa tuli neljän ottelun voittoputki. Saman putken aikana joukkueen onnistui murtaa koko 2000-luvun liigavuosia vaivannut Tampereen-tauti. Erä kävi Tampereella häviämässä 15 kertaa peräkkäin, mutta 4.12 Gunners kaatui kummallisen pelin jälkeen 8-11. Keväällä joukkue rykäisi tärkeään saumaan viiden ottelun voittoputken tammi-helmikuussa ja varmisti selkeästi playoff-paikan. Viidessä viimeisessä pelissä tulikin enää kaksi voittoa, mutta neljän kärki oli karannut niin kauas, että Erä sijoittui runkosarjassa viidenneksi. Se on Erän historian paras runkosarjasijoitus, joka sivuaa kauden 94-95 sijoitusta.

Tälle kaudelle liigassa oli otettu käyttöön uusi playoff-järjestelmä, jossa kolme parasta saivat valita vastustajansa sijoilta 5-8. Eräläisleirissä oli järjestelmää kritisoitu, koska tällöin viidennelle sijalle selviäminen ei ole mikään saavutus verrattuna kahdeksanteen sijaan, kun vastaan voi heti tulla runkosarjan ykkönen. Runkosarjan ylivoimaiseen voittoon vain kahdella tappiolla jyrännyt SSV ei kuitenkaan valinnut Erää, mutta kakkoseksi tullut edelliskauden mestari Espoon Oilers päätti kohdata mosalaiset heti puolivälierissä. Erällä oli kalavelkoja maksettavana Oilersille edellisvuodesta ja lisäksi espoolaiset lähtivät hieman ylimielisesti ja aliarvioiden kohtaamaan Erän.

Avausottelussa Oilers vei pelin helpohkosti, mutta toisessa pelissä yli 500 katsojaa sai nähdä Mosahallissa, kun Erä vei Oilersia välillä kuin märkää rättiä johtaen parhaimmillaan jo 6-1. Oilers kiri lopussa ja Erä vei lopulta ottelun 7-6. Tapiolassa Erä antoi liikaa siimaa ja Oilers karkasi 7-3 johtoon, kunnes Erä kiri 7-6:een ja oli lähellä tasoittaakin. Tässä kohtaa alkoi kuitenkin Erän peli loksahdella täysiin uomiinsa ja Mosalla jatkettiin siitä mihin jäätiin ja neljäs ottelu meni Erälle näytöstyyliin peräti 9-3. Viides ottelu oli parhainta salibandyviihdettä aikoihin, kun joukkueet maalasivat vuorotahtiin ja ottelu eteni lukemissa 5-5 jatkoajalle. Ratkaisua ei löytynyt kuin vasta rangaistuslaukauskisassa. Erän sankariksi koko ottelussa ja rl-kisassa nousi maalivahti Jani Naumanen loistotorjunnoillaan. Oilersin nimimiehistä kaikki epäonnistuivat ja Erältä Sami Lehtinen onnistui, joten Joni Niiranen neljäntenä vetäjänä upotti mestarit.

Suuren päänahan jälkeen Erän paukut eivät enää riittäneet välierissä Classicia vastaan, vaan tamperelaiset etenivät finaaleihin 3-0 voitoin. Ainoastaan kotiottelussaan Erä oli lähellä voittoa, mutta siinäkin kiri alkoi liian myöhään. Pronssiottelussa Erä kohtasi Trackersin ääriään myöten täynnä olleessa Mosahallissa ja voitti himmeimmät mitalit lukemin 6-2. Mitalia juhlittiin täydestä sydämestä, olihan se Mosan mäellä historian ensimmäinen miesten SM-mitali.

Lopulta Erä oli kaudella Suomen kolmanneksi paras miesten liigajoukkue, vaikka ennen kauden alkua oli povattu täysin muuta. Erän tehokolmikkona hääri Niiranen (26+36=62), Helenius (26+28=54) ja Laitila (16+17=33). Lisäksi Helenius oli yhdeksän playoff-ottelun tehoilla 8+11=19 kakkosena tasapisteissä ykkösen Mikael Järven kanssa.

Tällä saavutuksella Erä oli vihdoin noussut 90-luvun lopun nälkävuosien jälkeen miesten salibandyn kärkijoukkueiden joukkoon. Vuosien järjestelmällinen työ miesten joukkueen rakentamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi sai nyt ensimmäisen kiitoksen. Työ kuitenkin jatkuu ja Erä ei aio jäädä tähdenlennoksi, joita urheilussa on nähty lukuisia...

Maratontaulukossa Erä on kauden 2006-2007 päätteeksi sijalla kymmenen:Erä on pelannut seitsemän liigakautta, 191 ottelua, 77 voittoa, 10 tasapeliä, 104 tappiota, maalisuhde 918-1026 ja pisteitä 164.