Erä94 avasi alueliigan tappiolla
02.11.2006 Erä94-Loiske Sharks 2-5 (0-4, 2-1) Erä94-poikien alueliigan ensimmäinen ottelu pelattiin 1.11. Espoo Areenalla Loiske Sharksia vastaan. Tällä kertaa Loiskeen kokoonpanossa näytti pelaavan pääasiassa 93-syntyneitä kavereita. Loiske pelasi normaaliin tapaansa liikkuvaa ja taitavaa salibandyä ja joukkueesta erottui yksi Sunshine-93:ssakin pelaava hyökkääjä, jonka pitämisessä Erän puolustajilla oli työtä ja tekemistä. Hänen kauttaan vastustaja pyrkikin peliä rakentamaan ja häntä ruokittiin pitkillä avauksilla. Erä puolestaan lähti otteluun tiukalla puolustusasenteella, karvaus laskettiin alas ja pakka pyrittiin pitämään kasassa. Suhtkoht hyvin taktiikassa onnistuttiinkin ja vaikka pelin painopiste olikin enemmän Erän puolustuspäässä, muutama hyvin rakennettu tilanne saatiin myös vastustavan maalille aikaan. Toisella puoliajalla hyvä tsemppi ja yritys palkittiin myös kahdella onnistumisella, joista toinen kylläkin vastustajan vaihtovirheen avittamana. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan kelpo ottelu taitavaa vastustajaa vastaan.
|