Erän tyttöpuoli vahvistuu tuntuvasti
13.04.2012 Naisten Salibandyliigassa SB-Pron luotsina hopeaa voittanut päävalmentaja Sami Saarikoski siirtyy Tapanilan Erään. Saarikoski vastaa jatkossa Erän B- ja C-tyttöjen ikäluokkavalmentajan tehtävistä ja on myös mukana naisten edustusjoukkueen valmennustiimissä. Hänen vastuullaan on pelaajakoordinointi sekä seuran yhteisten toimintatapojen tuominen joukkueisiin.
Saarikoski on edustusjoukkueiden mukana säännöllisesti joka viikko. - Erän tarjoama toimenkuva oli erittäin houkutteleva ja tulen innoissani toimivaan ja vahvasti kehittyvään organisaatioon. Pääsen tekemään työtä josta on minulla on jo vahva kokemus. Seuran valmennuspäällikkö Naavan tunne jo vuosien takaa ja tiedän, että hänen kanssaan sovittuihin asioihin voi luottaa, joten päätös oli luonteva, Sami Saarikoski avaa.
Sami Saarikoski on kokenut valmentaja. Hän on suorittanut huippuvalmentajatutkinnon vuonna 2001 ja toiminut SB-Prossa ja HIFK:ssa myös valmennuspäällikön tehtävissä. Aiemmin hän on toiminut muun muassa M-Teamin miesten päävalmentajana usean vuoden ajan ja valmentajana HIFK:n liigajoukkueessa sekä junioreissa ja SB-Prossa niin tyttö- kuin poikajunioreidenkin parissa. - Sami on erittäin intohimoinen, yhteistyökykyinen ja vaativa valmentaja. Hän osaa ottaa erinomaisesti yksilöt huomioon osana kokonaisuutta. Tunnemme toisemme hyvin, joten tiedän Samin tuovan paljon seuraamme uutta virtaa ja ajatuksia, Erän valmennuspäällikkö Joonas Naava kertoo. Saarikosken apuna fysiikkavalmentajana B- ja C-tytöissä toimii Tomi Hyvönen.
Rantala ja Leiqvist B-ja C-tyttöjen luotsit
B-tytöissä vastuuvalmentajana jatkaa junioripuolella kaikkien aikojen menestynein valmentaja, seuraikoni Markku Rantala. Rantala on voittanut noin 50 eri väristä mitalia tytöissä ja pojissa sekä auttanut huipulle lukemattoman määrän pelaajia. Erän C-tytöissä vastuuvalmentajaksi tulee pitkän linjan valmentaja, tyttö- ja naisten parissa pitkään työskennellyt Marko Leiqvist. Seuraan perustetaan myös uusi, B/2–tyttöjen joukkue, joka asemoidaan B- ja C-tyttöjen väliin, jotta hyppäys C:stä B:hen ei olisi liian suuri. Perustettava joukkue pelaa alkavalla kaudella B-tyttöjen 1. divisioonassa.
B- ja C-tyttöjen edustusjoukkueiden tryouteista ja muidenkin joukkueiden valinnoista löytyy lisää tietoa täältä.
Elina Enlund D-F-tyttöjen ikäluokkavalmennukseen
Myös nuoremmille tyttöjunioreille on luvassa reilusti lisää laatua toimintaan. Pitkän linjan liiga- ja maajoukkuepelaaja Elina Enlund tulee vastaamaan D-F –tyttöjen ikäluokkavalmennuksesta. Hän on säännöllisesti paikalla ikäluokan joukkueiden harjoituksissa tuomassa seuran pelaajapolun asioita käytäntöön. Elinan työnkuvaan kuuluvat myös tyttöpuolen harrastajamäärien kasvattaminen, kouluvierailut ja yhteistyö muidenkin lajien seurojen ja joukkueiden kanssa. Elina Enlund on pelannut 37 maaottelua ja 237 liigapeliä. Hän pelasi viime kaudella Tikkurilan Tiikereissä ja valmensi Tiikerien D-tyttöjä. - Elina on kokenut pelaajana ja suhtautuu valmentamiseen todella päättäväisesti. Haimme nuorempiin tyttöihin (kuten poikiinkin) ikäluokkavalmentajaksi henkilöä, joka hallitsee kokonaisuuden, mutta pystyy myös opastamaan yksilöitä ja viemään yksilötaidon opettamista eteenpäin niin lajipuolella kuin fysiikassakin, valmennuspäällikkö Joonas Naava taustoittaa. - Elina täyttää nämä kriteerit loistavasti.
Kehittymistä urheilijana ja ryhmässä toimimista
- Tärkeää on saada tytöt innostumaan liikunnasta yleensä ja omaksumaan että liikunta kuuluu osaksi arkea, Elina Enlund itse muistuttaa. - Myös liikunnan monipuolisuus on todella tärkeässä roolissa, jotta erilaisia ominaisuuksia harjoiteltaisiin tasapuolisesti. Tämänikäisten tyttöjen valmennuksessa tulisi keskittyä lasten kehittymiseen urheilijoina sekä opettaa lapsille ryhmässä toimimisen taitoja. Lajitaitojen kehittyminen tulisi mennä kokoajan eteenpäin yksilötasolla kuitenkaan unohtamatta leikkimielisyyttä. Enlund itse muista vielä sen ajan kuin tämänikäisten tyttöjen salibandyvalmennusta ei käytännössä ollut vielä edes olemassa. - Tuossa iässä pelasin itse kavereideni kanssa pihasählyä ja lätkää sekä kiipeilin puissa. Seuroja ja valmennusta oli tytöille harvassa. Koulussa pelailtiin silloin tällöin. Elina Enlundin kokemuksella tietää jo, mikä juniorityössä on olennaista. Uusien pelaajien innostamiseksi tyttösalibandyyn tarvitaan paitsi tietoa myös oman kokemuksen tarjoaminen pelaamisen ilosta. - Tiedon levittäminen on isossa roolissa, mutta isoon rooliin tulee myös hyvät kokemukset lajista, joita muun muassa näillä koulukiertueilla pyrimme tytöille tuomaan. Itse haluan tuoda junioreille mahdollisuuden kehittyä urheilijoina, ja kehittyminen koostuu kokonaisvaltaisesta harjoittelusta ja ryhmätaidoista toki lajitaitojen harjoittelua unohtamatta, omaa pelaajauraansa liigatasolla edelleen jatkava Enlund sanoo.
Erän tyttösalibandy pesee kasvonsa
- Erä on kaikkien aikojen ylivoimaisesti menestynein seura tyttösalibandyssa. Viime vuosina tyttöpelaajien määrä on kuitenkin päässyt laskemaan ja tyttöpuolen tekijöitäkin on ollut vähemmän ja vähemmän. Näillä uusilla, loistavilla ja osaavilla tekijöillä haluamme nostaa Erän tyttösalibandyn laadun ja harrastajamäärät mahdollisimman ylös, jotta jatkossakin Mosalta tulevat parhaat liigapelaajat, Joonas Naava avaa uudistuksia. - Voidaan mielestäni puhua jonkinlaisesta kasvojen pesusta – haluamme, että meille tuleva pelaaja saa parasta mahdollista valmennusta ja sellaisen ympäristön jossa voi kasvaa urheilijaksi ja huippupelaajaksi oli kyse sitten tytöistä tai pojista. Tiedän jo nyt, että näillä toimilla pääsemme ehdottomasti oikeaan suuntaan, Naava päättää.
|