E-tytöt Säbämestariin
16.04.2012 14:00
Erän 99-00 syntyneet tytöt hakivat mukaan Säbämestariin menestyksekkäästi. Tytöt lupasivat hakuvideolla haastaa pojat tosissaan ja ensi syksynä nähdään kuinka tytöille käy.
Suuren suosion saanut Galaxin Säbämestari jatkuu syksyllä 2012. Luvassa on jälleen jännittäviä hetkiä salibandyn parissa viikoittain 15. syyskuuta alkaen. Vuoden 2012 Säbämestari on selvillä joulukuun lopulla.

Mikä ihmeen Säbämestari?
Säbämestari 2012 on salibandyn oma game show, jossa joukkueiden lajitaitoja mitataan monipuolisesti. Viime vuotta mukaillen jokaisessa jaksossa kaksi joukkuetta kisaa vastakkain kolme erää käsittävässä kokonaisuudessa.
Ensimmäinen erä mittaa yksilötaitoja, toisessa vaaditaan pari- ja ryhmätyötaitoja. Jännityksen takaamiseksi loppuun saakka kahdessa ensimmäisessä erässä saadut pisteet muutetaan maaleiksi ja lopullinen ratkaisu nähdään kolmannen erän peliosuudessa. Kisa etenee cupista tutulla kaavalla. Vain voittaja jatkaa seuraavalle kierrokselle. Tehtävät muuntuvat ja vaikeutuvat kisan edetessä. Luvassa on myös uudistuksia viime vuoteen verrattuna.
Jokainen jakso on kestoltaan puoli tuntia. Säbämestari 2012 –jaksojen lähetyspäivä muuttuu lauantaiaamuun (TV2). Erätaukoinserteissä tutustutaan osallistujajoukkueisiin lähemmin ja huippupelaajat antavat salibandyvinkkejä. Säbämestari 2012 –nettisivuilla löytyy viikkokisoja, lajivideoita ja seurataan tarkemmin kisan etenemistä.
Galaxin Säbämestari 2012 toteutetaan YLE Lasten ja nuorten ohjelmien ja Salibandyliiton yhteistyönä. Ohjelman jaksot kuvataan Tohlopin tv-studiolla Tampereella 7.-10.8. 2012. Nuorille suunnattu kisa etenee pelin hengessä, mutta ei verenmaku suussa.
|