Mosalla ei HÄVITÄ!

04.04.2010
Toinen välieräottelu, pakkovoiton paikka Sinisillä ja Mosan hornankattila pelipaikkana. Nyt olivat siis pojat kovan paikan edessä...


Erä

-

Westend Indians  

6-4 (2-1, 0-3, 4-0)


Ensimmäinen erä antoi jo osviittaa tulevasta. Sinisten aloitus oli huomattavasti hallitumpi kuin edellisessä ottelussa ja Joukkueena pelaaminen sujui hienosti. Tuloksellisesti erä päättyi vain 2-1, vaikka paikat reilumpaan johtoonkin olivat.

No, toinen erä olikin sitten vuorostaan Indians juhlaa. Mosalaisten liike keltaisen vyöryn alla katosi ja tuloskin oli sen mukainen. 0-3 takkiin ja tilanne 2-4. Sinisten valmennus ei kuitenkaan jäänyt sormi suuhun ihmettelemään ja he heittivät pukuhuoneeseen rantapalloja yms. ja kysyivät haluutteko tätä, häh?

sm2v_1.jpg
 Hyvää pyöritystä Heimon maalilla

Kolmas ja viimeinen erä oli sitten Sinisten huikeeta näytöstä, jossa sanonta "takaa ja ohi" piti paikkaansa. Hienoa salibandyviihdettä tarjottiin koko rahan edestä fanaattiselle Mosan kotiyleisölle. Sinisten jalka kulki taas ja tahtotila oli valtava. Revanssia siis todella haluttiin. Intiaanit olivat todella pahassa pinteessä, kun Mosalaiset rupesivat pistämään höyryä lisää. Jokainen tarinahan kaipaa sankareita ja niin tänäänkin. Sinisistä sen viitan ottivat kantaakseen Granlund - Mahlberg akseli, joka pisti synkäksi Intiaanien Palmusunnuntain. Loppulukemat 6-4 Mosabandyn lähettiläille.

sm2v_3.jpg
 Sinisten maalivainu oli tänään paremmin kohdallaan...

sm2v_3.jpg
 ja maalin juhlintahan maistuu kaikille!


Huomenna taivas lyö tulta ja toimituksen usko taistelevaan Sinisten laumaan on suuri. Siniset eivät pidä mämmistä eivätkä rantapalloista, se taisi tulla selväksi myös Heimon edustajille.

Toivottavasti huomenna Sinisten suuri kannattajalauma löytää tiensä Kauklahteen, sillä juuri te olitte tänään se kuuluisa kuudes pelaaja. TERVETULOA!



 
16.05.2013 EräGaala Lauantaina 18.5. päättää kauden 2012-13!
24.04.2013 Erä A-pojat on Suomenmestari!
17.04.2013 Erästä runsaasti pelaajia erilaisiin edustustehtäviin keväällä
15.04.2013 Juniorijoukkueilla kiireinen ja menestyksekäs viikonloppu takana!
08.04.2013 C-ja D-junioreille huippupuitteet, pääpaino taidossa
08.04.2013 A- pojat ja C97 SM-finaaliin, D99 Etelä-Suomen aluemestariksi!
08.04.2013 Erän vanhimpien poikien valmennuskuviot selvillä
11.02.2013 ERÄ-SPV JA KOKO PERHEEN LIIKUNTA JA SÄBÄRIEHA SUNNUNTAINA ENERGIA AREENALLA!
30.01.2013 Erän strategia tähtää Suomen salibandykärkeen
25.01.2013 Hiihtolomasuunnitelmat tekemättä? Ei hätää.. Erän HIIHTOLOMALEIRI
28.11.2012 Itsenäisyyspäivänä salibandytapahtuma Mosalla
25.11.2012 Milan Rantakari Salibandyliiton hallitukseen
21.09.2012 Uudet sivut ja Meidän tapa-sivusto auki!
07.08.2012 Erän salibandyjaoston seurailta ma 13.8 klo 17.30-19.30
28.06.2012 Kauden 2011 - 2012 parhaat palkittiin
07.05.2012 Hillevi Arkkila on maailman paras!
17.04.2012 Raine Laine aloittaa 00-02 syntyneiden poikien ikäluokkavalmentajana
13.04.2012 Erän tyttöpuoli vahvistuu tuntuvasti
11.04.2012 Erän B-poikien edustusjoukkueiden valmentajat nimetty
03.04.2012 Sinisten potku riitti puolivälierään saakka
01.04.2012 Erä satsaa A-junioreihin voimakkaasti
30.03.2012 Erän salibandykoulut toiminnan kivijalkana
26.03.2012 Tapanilan Erän vanhempien juniorijoukkueiden tryout-tapahtumat
23.03.2012 Petri Palovaara 1998- ja 1999-poikien ikäluokkavalmentaja
22.03.2012 Poikien ikäluokat 1996 ja 1997 Ilkka Lehtisen ohjauksessa
17.03.2012 "Eräpojat" kompastuivat karhuun?
12.03.2012 Erän junioriedustusjoukkueet valmistautuvat playoffeihin
08.03.2012 Viikinkisarvet irtosivat Viikissä!
03.03.2012 Petteri Bergman valmentamaan Erän nuoria lupauksia
26.02.2012 Inkkarinuotio sammutettiin kauden parhaalla pelillä!
17.02.2012 Jaoston organisaatio uudistuu kaikkien hyödyksi
15.02.2012 Jani Vottonen haluaa opettaa Erän juniorit harjoittelemaan
10.02.2012 103 maaottelun Paula Jouhten mukana Erän valmennuksessa
09.02.2012 Ei kunnon valmennusta ilman osaavaa fysioterapeuttia
08.02.2012 Rinnalle noustiin, vaan ei ohi?
06.02.2012 Erän maalivahtivalmennus Matti Lötjösen näpeissä
01.02.2012 Turussa oltiin kohmeessa!
16.01.2012 Ankkatarhassa avoimet ovet!
09.01.2012 Tupla-annos Turun sinappia
30.12.2011 Det går ju inte?
28.12.2011 Det går ju bra!
27.12.2011 Hur går det till?
27.12.2011 Hejsan Uppsala, Hejsan!
13.12.2011 Ankka jäi kynimättä ja OLS liukui karkuun!
28.11.2011 Viikinkien sarvet löystyivät Mosalla!
25.11.2011 Inkkareiden ponit hyytyivät preerialle!
19.11.2011 Karhut Porissa jo talviunilla!
04.11.2011 Tahto ja taito toivat Sinisille paikan SM-sarjaan!
14.10.2011 'Ketsuppia!', totesi valmentaja Skyttä
12.09.2011 Tee ostoksia Intersport Jumbossa ja tue Erän junioritoimintaa!
29.08.2011 Tapanilan Erän salibandy ja lääkärikeskus Dextra yhteistyöhön
18.08.2011 Kohti eräläistä pelitapaa
15.08.2011 Valmennuspäällikkö Naava jo työn touhussa
12.07.2011 Neljä Eräläistä 95sta voittamassa Prague Gamesin
21.06.2011 Kauden parhaat palkittiin jaostoristeilyllä
11.04.2011 Erä hakee vielä muutamia valmentajia A-C -poikajuniorien valmennustiimeihin
08.04.2011 Joonas Naava Erän valmennuspäälliköksi
05.03.2011 Monot jalassa ja hiukset kunnossa
08.02.2011 Turun sinappia ja Hesen burgeria
23.01.2011 Erä sinisenkankeena Villissä Pohjolassa
23.01.2011 Mosan Huuru-ukot meteoriitin jalanjäljillä!
10.01.2011 Störreilyä 2010-2011
08.12.2010 Sinä Sinisten kone älä hyydy!
16.11.2010 Tossu lipsui, vaan ei Sinisillä!
30.10.2010 Kauklahdessa poimittiin syksyn satoa
16.10.2010 Masalassa steppailtiin Sinisten sävelten tahdissa!
11.09.2010 Turkulainen vuoristorata
22.04.2010 Jatkoerän kautta Suomen Mestariksi
18.04.2010 Fasun Sininen on päivän väri
12.04.2010 Sinikeltainen trilleri!
06.04.2010 Ryysyistä Rikkauksiin!
04.04.2010 Mosalla ei HÄVITÄ!
02.04.2010 Ensimmäinen välierä mämmiksi!
27.03.2010 Nitrot ja rantapallot
21.03.2010 Siniset Tiikerin kaadossa!
12.02.2010 Mission Hollola: Suoritettu!
29.01.2010 Palapelistä puuttuu vielä paloja
14.01.2010 Härkäviikot alkoivat kolmella pisteellä
09.01.2010 Sininen uni ei toteutunut Uppsalassa
05.12.2009 Tyrmäys tappio ja avaus voitto
15.11.2009 Siniset SM-sarjaan
24.10.2009 Porvoon mitalla Erää
27.09.2009 Neljän pisteen avaus Järvenpäässä
16.09.2009 C95 pojat taikoivat viitasta MC-kultaa
23.08.2009 Letin leikkausta CC:ssä!