Toisen epäonni on toisen onni
Maanantai 14.1.2008 klo 0:54 - Jari Oksanen
EFC2008 on sitten ohi. Pitkästä aikaa turnaus pelattiin taas Suomessa, mutta aika laiha lohtu se oli kotimaisille joukkueille menestyksen osalta. No, ottihan Classic hienosti EuroFloorballCup-pronssia, mutta taas ne ruotsalaiset veivät lähes kaiken, kun miehissä kaksi ensimmäistä sijaa meni naapurimaan komennossa. Naisissa nähtiin myös ruotsalaisväriä voittajalla, mutta kyse olikin vain sveitsiläisen Dietlikonin hämäävistä peliasuista koristettuna IKEAN mainoksella.
Omat ensimmäiset muistoni EuroCupista ovat legendaarisesta Mosan kuplahallista, jossa ihan oikeasti on pelattu Euroopan seurajoukkueiden mestaruudesta! Oli vähän eri puitteet tänään Energia-Areenalla. Joka tapauksessa 28.-31.12.1993 Mosahalli toimi naisten ensimmäisen Eurooppa Cupin peli"areenana".

Kuvassa naisten ensimmäisen Eurooppa Cup -turnauksen hallia kääritään rullalle kesällä 2001 sen palveltua Mosan mäellä 8,5 vuotta. Enää ei EFC-hallejakaan ihan tosta vaan rullalle kääräistä...
Energia-Areena on ainakin Erälle tuonut positiivista energiaa, sillä kuukausi sitten juuri siellä Erä nappasi Suomen Cupin voiton. Nyt tuo voitto poiki vielä lisäbonuksen, joka sai sinetin samalla Areenalla. Nimittäin se, että suomalainen joukkue ei voittanut EuroFloorballCupia, tarkoittaa, että Erä pääsee Suomen Cupin voittajana ensi vuoden EFC karsintaan. Samaa tietä Classic selvitti tällä kaudella tiensä lopputurnaukseen.
Erällä on jatkuvasti puhuttu nousujohteisesta toiminnasta ja tämä on taas yksi askel eteenpäin, joten ihan turhia puheita ei ole höpisty. Kansainvälisiä pelejä joukkue haisteli jo viime kesänä Czech Openissa, mutta nyt edessä on mahdollisuus päästä pelaamaan kansainvälisissä arvokisoissa. Karsintaturnauksen voittamalla pääsee tämän vuoden lokakuussa Sveitsissä pelattavaan EFC:n lopputurnaukseen. Kyllä, ajankohtakin vaihtuu perinteisestä tammikuun alusta eli seuraavaan EFC-turnaukseen on enää maagiset 9 kuukautta. Karsintaturnaus pelataan elokuussa ja sen paikka on vielä auki...
SSV:n ja Classicin epäonni oli siis tällä kertaa Erän onni. Täytyy tähän väliin kuitenkin todeta, että ei se silti ole kiva katsella ruotsalaista finaalia Suomen maan kamaralla. Onneksi sentään Pekka Nieminen piti Suomen mainetta yllä.
Toisaalta onhan se suora paikka EFC-lopputurnaukseenkin vielä tarjolla tänä keväänä... mutta tällä hetkellä Erä on ainoa suomalaisjoukkue, joka varmuudella ensi vuonna taistelee sen eteen, ettei AIK nappaa EFC:n isoa kiertopokaalia omaan haltuunsa. Sen nimittäin saa omakseen voittamalla EFC:n kolme kertaa peräkkäin ja AIK:lla on nyt kaksi kiinnitystä.