Monen vuoden tauon jälkeen jalat ovat johdattaneet Tapulin kasvatin takaisin Mosanmäen vehreään lehtoon ja kasvattajaseura Tapanilan Erään. Paljon on näemmä ehtinyt muuttua vuosien varrella, joten lienee pakko aloittaa kirjoittelut hieman vanhan kertauksella, katsoa ketä Erän kulmilla vielä pyörii sekä ottaa kantaa erääseen joukkueemme jäsentä ympäröivään kohuun.

Oman uran aloitus

Oma peliurani lähti aikoinaan liikkeelle Tapulin nuorisotalolta eli kertsiltä, jonka tiukkaakin tiukemmista sählypeleistä siirryttiin monen muun (mm. Lehtosen veljekset, Jarno Tiainen, Markus Huhtimo jne.) tavoin pelaamaan ihan oikeaan salibandyjoukkueeseen ja myöhemmin aina salibandylligaan asti. Omana osoitteenani oli luonnollisesti lähiseudun ylpeys Tapanilan Erä.

Vanha aika

1-divisioonassa pelanneen edustusjoukkueen mukana tuli treenattua jo junnuna, ja luonnollisestikin joukkueen pelejä tuli samalla seurattua katsomosta käsin paljon. Väriä kentälle toivat tuolloin mm. Salutskij'n veljekset, joista liigaa vieläkin pelaavan nuoremman version korkeakauluksiset ja pitkähihaiset valkoiset poolopaidat pelipaidan alla jäivät ikuisiksi ajoiksi mieleen. No, toki vanhassa kuplassa oli aika koleata tuolloin, aikana jolloin talvisin oli vielä oikeasti lunta ja pakkasta.

Ja jos kuplassa lämpötila keikkui talvisin lähempänä nollaa kuin 20 celsiusta, niin kesällä taas oli takuuvarmasti kymmenen astetta kuumempaa kuin ulkona. Mosahallia olisi tuohon aikaan voitu käyttää myös kasvihuoneena, kesän aikana olisi helposti saatu muutama sato kasvatettua niillä lämpötiloilla ja ilmankosteuksilla.

Vanhan kuplan aikaan sai myös aina rientää pukukopeista vauhdilla halliin, sisäkautta kun ei perille päässyt. Taisipa jokunen pelaaja aina silloin tällöin liukastella itsensä kumoonkin otteluesittelyyn lähdettäessä.

Oma aika edustusjoukkueessa

Edustusjoukkueessa tuli vierailtua kahteenkin otteeseen. Ensin kaudella 97/98 16-vuotiaana 2.divisioonassa, jossa olin etuoikeutettu nauttimaan sellaisten entisten liigajyrien kuin Jarkko Ek ja Henri Ahmajärvi syöttö- ja viimeistelyopeista samassa kentässä. Tuolloin selvitimme tiemme tappioitta 1.divisioonaan.

Toinen kerta oli 1.divisioonassa kaudella 00/01, jolloin valmentajina häärivät legendaariset Mika ”Huuli” Sandell sekä Jussi ”Spädä” Tiainen. Tuolla kyseisellä kaudella pääsin kantamaan ensimmäistä kertaa Erän miesten edustusjoukkueen kapteenin nauhaa. Pakko myöntää, että vastuu tuntui tuolloin aika ajoin kohtuullisen raskaalta 19-vuotiaalle, kun joukkueesta löytyi samaan aikaan vanhempia kovan luokan johtohahmoja kuten Sami Strömsten jne. Alkukausi sujui joukkueelta kuitenkin hienosti, runkosarja vietiin näytöstyyliin ja edessä olivat nousukarsinnat. Jossain runkosarjan viimeisen pelin ja nousukarsintojen välissä kippari joukkoineen kuitenkin kadotti kompassin, ja kyyti oli ennakkosuosikin asemasta huolimatta kylmää. Kun runkosarjassa taidettiin muistaakseni hävitä vain yksi peli (ja sekin Tiikereille, jotka muuten saivat lopulta sarjassa vain kaksi pistettä...), niin nousukarsintojen viidestä pelistä ei tullut yhtäkään voittoa.

Tuosta käsittämättömästä tappioputkesta toipumiseen käytin vuodet 2001-2007, jotka kasvattivat sekä pelillisesti että henkisesti. Aika on käytetty tehokkaasti hyväksi, koska on tullut opiskeltua hieman mm. tähtitiedettä, joten tällä kertaa kompassin mahdollisesti kadotessa hoituu homma vaikka tähdistä suunnistamalla. Vetämään en ikävä kyllä ole vielä tähänkään päivään mennessä oppinut, maaleistani noin 90% onkin tullut maksimissaan noin 4 metrin etäisyydeltä vastustajan maalista. Odottelen innolla Olli ”Olba” Oilingin vetokoulun paluuta Tapanilaan.

The Return – Sadetakin matkassa (vrt. normaalit elokuvasuomennokset)

Kuva: Mies sadetakin alla teki paluun Mosahalliin

Paljon on muuttunut niinä vuosina Erällä, jotka vietin muualla maailmalla. Ei siinä vielä mitään, että vanha Mosahalli on revitty alas ja tilalle on rakennettu omaan askeettiseen makuuni jopa liian prameileva uusi Mosahalli kaikkine hienouksineen (sisäkäytävät ja kaikki, pyh!), mutta joukkuekin on muuttunut käytännössä kokonaan. Mukana ei näet ole enää ainoatakaan pelaajaa viimeisimmältä Erän pelikaudeltani.

Itse asiassa ainoa joukkueen jäsen, joka on jäljellä, löytyy toimiston puolelta eli Jari ”Scotti” Oksanen. Scotti on jaksanut hienosti vuodesta toiseen istua kassalippaan päällä ja pitää huolta ettei pennejä tuhlata mihinkään humpuukiin kuten salibandytarvikkeisiin tai muuhun vastaavaan. Aivan ylivoimaista työtä Jari, toivottavasti sitä jatkuu mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen!

Kuva: Scotti mielipuuhassaan

On ollut myös mukava huomata, että Oksasen lisäksi hallin lähistöltä löytyy silti vielä takuuvarmasti muutama muukin vakionaama. Markku ”Ransu” Rantala päivystää uskollisesti alle 200 metrin säteellä hallilta eikä lähde kulumallakaan pois. Kahvilan pitäjä Harrykin ilahduttaa edelleen monen vuoden jälkeenkin meitä pelaajia hieman äreällä olemuksellaan ja hinnoillaan, jotka eivät kalpenisi edes Scotin bisnesvainulle.

Tapanila

Kotikylästämme on myös pakko kertoa muutamalla sanalla. Henkilökohtaisesti tapanilalaistuin noin puolitoista vuotta sitten, ja sain samalla huomata kauhukseni, että entinen Jaskan grilli on muuttunut Susan grilliksi. Paikan suosio ei näytä silti vähentyneen, sillä jonoa on riittänyt joka arki-ilta (puhumattakaan viikonlopuista), kun viiletän treeneistä kyseisen snägärin ohi. Yritä siinä sitten mennä kotiin ja motivoida itsesi vääntämään jotain pastaa tai proteiinipöperöä, kun ainoa asia mielessä on jättiatomi yhdeksällä pihvillä, kolmella kananmunalla, 250 grammalla pekonia ja reilulla tujauksella sipulihöystöä. Raejuustoa, raejuustoa…

Kuva: Susan grillillä riittää jonoa jo pari tuntia ennen avaamista.

Itseni lisäksi edustusjoukkueen jäsenistä on Tapanilan kaduilta voinut bongata ainakin lähikulmia asuttavan Jussi ”Mummo” Ojalan. Mikäli Mummolta haluaa käydä pyytämässä nimikirjoitusta, pitää edetä kuitenkin varoen, sillä hän tuntuu usein olevan hieman äkäinen. Normaalisti harmiton Ojala voi näet vahingossa aivan huomaamatta huitaista kävelykepillään innokasta nimmarin metsästäjää manaillessaan itsekseen nykynuorison tilaa.

Kuva: Ojala keväällä pronssijuhlien jälkeen sunnuntaikävelyllä Tapanilassa.

Mummoa kesän jälkeen nähnyt lähipiiri on kuitenkin ollut kohtuullisen ymmällään, sillä ennen aina niin raihnainen ja loukkaantumisaltis Mummo ei ole vieläkään loukkaantunut (liigaa pelattu kuitenkin jo 5/26 peliä!), ja hän on muuttunut fyysisiltä ominaisuuksiltaan huolestuttavan paljon kesän aikana. Mummo itse on todennut, että muutoksen takana ei ole mitään muuta kuin uuden fysiikkavalmentajamme Mika ”Taitoliikkuvuus” Saaren tuomat uudet tuulet harjoitteluun, mutta kyseinen muutos habituksessa lienee herättäneen kysymyksiä aina ADT:ssa asti.

 

Kuva: Elokuussa Czech Open 2007:n pressitilaisuudessa rohkeasti esiintynyt Jussi poseeraa kuvaajille. Kuva on näemmä päässyt jonkin paikallisen julkaisun kanteenkin...

Itse en halunnut kuitenkaan uskoa hyväntahtoisen Jussin syyllistyneen mihinkään laittomuuksiin, joten kävin eräänä iltana hiippailemassa Mummon asunnon ikkunan takana ottamassa selvää mistä oikein on kyse. Totuus oli....no, osan mielestä varmasti jopa ilkeitä huhupuheita hieman pelottavampaa, olohuoneen lattialta kun paljastui Mummon kovan kunnon salaisuus: TV:stä tutut härvelit.

Kuva: Ylimääräiset kilot on ilmeisesti saatu karistettua jokamiehensaunalla, eikä Jussin tarvinne enää edes käyttää kosteutusvoiteita ihoa pehmentävän vaikutuksen ansiosta.

Mummo joutunee kuitenkin vastailemaan muutamiin pelikavereiden kysymyksiin seuraavissa harjoituksissa. Kyseisestä ”saunasta” kiinnostuneille joudun ikäväkseni ilmoittamaan, että tuote on nettikaupan sivujen mukaan tilapäisesti lopussa!

Kuva: Lihaksia kasvattava vyövibraattori on Jussin nykyisten kuvien perusteella kohtuullisen monikäyttöinen.

Tämä hetki

Lopuksi mainittakoon nykyisestä joukkueestamme lyhyesti sen verran, että vaikka yhtään vanhaa kanssani samaan aikaan Erän edustusjoukkueessa pelannutta pelaajaa ei mukana enää ole, on suurin osa joukkueesta jo ennestään hyvin tuttuja kaukalosta tai sen ulkopuolelta. Vastaanotto on ollut lämmin, ja se onkin helpottanut paluuta kotiin sinipaitoihin. Voin olla ylpeä saadessani toimia kapteenina kyseisessä joukkueessa. Meidän joukkueessamme.

Kuva: Joukkuekuva 2007/2008